Odotettu uutuuspeli listattiin ennakkotilattavaksi – poikkeuksellinen hinta kummastuttaa pelaajia

Uusi Sonic Forces herättää keskustelua.

07.08.2017

Sonic-siilin viime vuosien seikkailut eivät ole kriitikoissa juuri hyviä tuntemuksia herättäneet. Voisi jopa sanoa, että Segan omien laitteiden jälkeen sarja ei ole saanut yhtäkään tässä mielessä onnistunutta peliä.

Sonic Manian ja Sonic Forcesin tulon on kuitenkin toivottu olevan ikään kuin Sonicin paluu menestyksekkäille juurilleen.

Nyt Sonic Forces on saapunut Amazoniin ennakkotilattavaksi, mutta hinta on lähinnä herättänyt kysymyksiä. Pelin saa nimittäin itselleen 40 eurolla, mikä on vähemmän kuin mikä uusien pelien markkinahinta tavallisesti on. Joko kyseessä on siis poikkeuksellisen hyvä diili tai sitten Sega valmistautuu siihen, että luvassa on pettymys.

On hyvä ottaa huomioon, että viime vuosina esimerkiksi Ratchet & Clank -remasterointi sekä Crash Bandicoot N.Sane Trilogy ovat myös olleet poikkeuksellisen halpoja (ja laadukkaita) tasoloikkia – joskin molemmat uudelleenlämmittelyitä.

Mielenkiintoista nähdä, millainen Sonic Forces lopulta tulee laadultaan olemaan.

Lisää luettavaa