Rockstar on tuomassa nipun vanhempia klassikkojaan myös Xbox One -pelaajien ulottuville.
Uusien taaksepäin yhteensopivien pelien listan ehdoton johtotähti on alkujaan vuonna 2004 ilmestynyt kulttiklassikko Grand Theft Auto: San Andreas. CJ:n ja kumppaneiden kommellukset esittelivät aikoinaan niin hahmon kustomoinnin kuin reilusti aiempia pelejä laajemman hiekkalaatikonkin vapaasti remuttavaksi. Entäs muistatko sen kirotun ihanan junatehtävän?
Rockstar heittää Xbox One -pelaajien ulottuville vielä lisäksi varsin pätevän Midnight Club: Los Angeles -kaahailun sekä aiheeltaan hämmentävän mutta pelimekaniikoiltaan hyvinkin toimivan Rockstar Games Presents Table Tennis -pallottelun.
Koko kolmikko rullaa 7. kesäkuuta alkaen Xbox Onella, mikäli alkuperäinen Xbox 360 -levy vain löytyy hyllystä. Nimikkeet voi toki ostaa Xbox Games -kaupasta myös erikseen.
Lähde: Dualshockers