Maailman nopein siili Sonic on tekemässä paluuta tänä kesänä Sonic Manian muodossa. Tässä muutama valittu sana pitkäaikaiselta Sonic-fanilta.
Kyllähän se vain oudolta tuntuu. Niin monta vuotta olin Sonic-fani – julisteet seinillä, leluja laatikossa, lehtiä hyllyssä. Sonicia tuli elettyä. Kavereiden kanssa piirreltiin Sonicia ja pelattiin Sonicia. En osaa edes laskea, kuinka moneen kertaan tuli laitettu Keltaiseen pörssiin ilmoitus, että ostetaan Sonic-lehtiä.
Nyt hype tulevan Sonic Manian ympärillä oudoksuttaa. Pelistä julkaistaan piru vie videota, jossa Sonic seikkailee tasolla, joka on kuin kopio ensimmäisen Sonic the Hedgehogin ensimmäisestä tasosta eli Green Hill Zonesta. Kyseinen peli julkaistiin vuonna 1991, jo 26 vuotta sitten. On melkoinen muuvi markkinoida yli neljännesvuosisata myöhemmin uutta peliä pelikuvalla, joka pieniä siloitteluita lukuun ottamatta voisi olla noinkin vanhaa.
Sonicin alennustila harmittaa. On vaikea kuvitella, että hahmo olisi saanut juurikaan uusia faneja enää tällä vuosituhannella. Sonicin ero esimerkiksi Super Marioon on siinä, että Sonic-tekijät joutuvat työskentelemään kovasti pitääkseen hahmonsa coolina. Mario puolestaan on eri tavalla ikoninen – pullukan putkimiehen maine kyllä kelpaa ryvettyä välillä vähän hölmömmissäkin peleissä.
Sonic Mania ei minua innosta. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta ruudun ulkopuolella odottavat vaarat ja kova pelivauhti eivät tunnu hyvältä pelimekaniikalta enää vuonna 2017. Ennemmin näkisin Sonicin vaikkapa jonkinlaisessa roolipeliseikkailussa. Se olisi uutta ja mielenkiintoista. Toisaalta tässäkin tapauksessa turhat romanssit ja ihmisten kanssa pussailut voisi jättää välitse.
Katso alta video, jossa mehustellaan innoissaan peliä, joka näyttää noin 20 vuotta vanhalta. Naisen asu on naurettava.
3D-seikkailu Sonic Forces vaikuttaa kiinnostavammalta, mutta sama nopeuden ihannointi ja pokkurointi häiritsee.