Mielipide: Konamin päätös lopettaa MGS-sarja on järjetön, mutta fanien pitäisi olla siitä kiitollisia

Konamin kerrotaan lopettavan Metal Gear -sarjan kokonaan, vaikka kaikkien aikojen MGS-peli tuli vasta markkinoille.

Toissapäivänä kerroimme, että Konami on ilmeisesti lopettamassa kokonaan AAA-pelien kehityksen, Pro Evolution Soccer -sarjaa lukuunottamatta. Konamin siirtymisestä mobiilipelien kehitykseen huhuiltiin jo aiemmin, kun Nikkein raportti yhtiön järkyttävistä työoloista julkaistiin, mutta ainakaan itse en kuvitellut sen tapahtuvan näin nopeasti.

Asiasta nyt uutisoivan Ars Technican mukaan Konami aikoo täten lopettaa myös Metal Gear Solid -sarjan kehittämisen. Ranskalaissivusto GameBlog kertoo (Ars Technican tulkkaamana), että heidän lähteidensä mukaan uusia Metal Gear -pelejä ei ole kehitteillä, eikä edes suunnitteilla. Vielä maaliskuussa yhtiö julkaisi työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin kehittäjiä uuteen MG-peliin, mutta se olikin ennen Konamin ja MGS-kehittäjä Hideo Kojiman välirikkoa, joka ilmeisesti johti suoraan myös Silent Hills -projektin hylkäämiseen.

Mikäli tämä kaikki pitää paikkansa, on Konamin ajoitus vähintäänkin outo. Olen ymmärtänyt, että Metal Gearin lisenssi on Konamin omaisuutta, joten yhtiöllä olisi mahdollisuus jatkaa pelisarjan lypsämistä. Ja lypsämisestä voi varmasti puhua, sillä vaikka Metal Gear Solid V: The Phantom Painin tarkkoja myyntilukuja ei ole julkistettu, myi se 3 miljoonaa kappaletta jo ensimmäisen viiden päivän aikana.

On totta, että pelin noin 80 miljoonan dollarin budjetti on korkea ja MGS V:n täytyy myydä vielä enemmän, että yhtiö pääsisi voitolle, mutta viime vuosien AAA-pelijulkaisut ovat osoittaneet, että suuretkin investoinnit voi saada takaisin. Grand Theft Auto V:n kehitykseen ja markkinointiin käytettiin 265 miljoonaa dollaria, mutta peli tuotti budjettinsa moninkertaisesti takaisin jo ilmestymispäivänään. Laatuun kannattaa satsata.

Oudommaksi päätöksen tekee se, että yhtiö on juuri julkaissut jotakuinkuinkin Metal Gear Solid -sarjan parhaan pelin. En ole ehtinyt peliä läpäistä, joten en uskalla vielä julistaa sen parhautta, mutta jo tähän mennessä MGS V on pelillisesti sarjan monipuolisin ja sisällöltään laajin peli. Se on tehty huolella ja siinä riittää tekemistä. Metal Gear Solid 3: Snake Eater (2004) on saanut todellisen haastajan kilpailussa parhaan MG-pelin tittelistä.

Miksi Konami siis olisi hylkäämässä Metal Gearin? On ehkä mahdollista, että yhtiö tiedostaa Kojiman keskeisen roolin pelisarjassa, eikä usko, että se toimisi ilman häntä. Todennäköisempää on kuitenkin, että Konami ajattelee lähinnä myyntituloja, eivätkä ilman Kojimaa tehdyt MGpelit ole myyneet kovin paljon huonommin.

Esimerkiksi PSP:lle julkaistut Metal Gear Solid: Portable Ops (2006), jossa Kojima toimi vain tuottajana, ja Metal Gear Solid: Peace Walker (2010) myivät alkuperäisellä alustallaan VG Chartzin mukaan lähes saman verran (Portable Ops n. 1,86 miljoonaa ja Peace Walker n. 2,03 miljoonaa). Kojiman nimellä ei siis ainakaan tässä esimerkissä ollut suurta merkitystä myynnin kannalta.

Raha lienee kuitenkin keskeisin motiivi muutoksen takana. Jo mainitussa Nikkein raportissa kerrottiin (Kotakun mukaan) Konamin havahtuneen mobiilipelien mahdollisuuksiin, kun vuonna 2010 ilmestyneestä Dragon Collection -mobiilipelistä tuli todellinen myyntihitti. Konamin johto huomasi, että mobiilipeleillä voi saavuttaa suuriakin voittoja melko pienellä panostuksella – eli pienemmällä riskillä.

Metal Gear Solid V puolestaan oli kaikkea muuta kuin pieni panostus ja pelin kehitykseen kului vuosia. Konami haluaa selvästi välttää jatkossa pitkän linjan sijoituksia ja tavoitella nopeampia voittoja. Yhtiö siis hylkää mahdollisen lypsylehmänsä, koska siitä on liikaa vaivaa.

Siksi juuri voisikin väittää, että päätös hylätä Metal Gear -sarja kokonaan on fanien kannalta vain hyvä asia. On toki surullista, jos hieno pelisarja jää kokonaan historiaan, mutta toinen vaihtoehto näyttää paljon huonommalta.

Haluaisimmeko todella, että pikaisista voitoista kiinnostunut yhtiö jatkaisi sarjan lypsämistä loputtomiin? Ajatelkaapa minkä tasoisia MGS-pelejä Konami nykyisellä filosofiallaan alkaisi suoltaa. Siitä, kuinka yhtiö kohtelee työntekijöitään ja etenkin Hideo Kojimaa käy selväksi, ettei yhtiö arvosta taitoa, omaperäisyyttä tai luovaa vapautta, joita kaikkea tarvitaan, että Metal Gearin kaltainen sarja voi syntyä, kehittyä ja kukoistaa.

Sanalla sanoen MGS-sarjan jatkosta tulisi melko varmasti karseaa huttua. Vanhojen ideoiden kierrätystä ja nopeasti markkinoille puskettuja, bugisia ja hiomattomia tekeleitä.

Jos MGS:n taival on nyt siis ohi, olkaamme tyytyväisiä, että se päättyi niinkin onnistuneeseen peliin kuin The Phantom Pain. Ja toivokaamme samalla, että Kojima jatkaa työtään jonkin uuden pelisarjan parissa.

Lisää luettavaa