Megaluokan jymypaukku luvassa! Paljastetaanko hartaasti odotettu Avengers-peliprojekti The Game Awardsien yhteydessä?

Avengers-peliä luvassa The Game Awardseilla?

30.11.2018

The Game Awards -messujen isäntänä pidetty Geoff Keighley on jatkanut julkistusvihjailujaan Twitterissä.

Tällä kertaa Keighley kertoi paikan päälle gaalaan saapuvan Marvel-leffojen parissa hääräilleet Joe ja Anthony Russon. Pelifaneina tunnettu kaksikko on ohjannut muun muassa Avengers: Infinity Warin sekä ensi vuonna nähtävän, edelleen virallista nimeä vailla olevan, Avengers 4:n.

Mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että Tomb Raider -studio Crystal Dynamicsin tiedetään työstävän Avengers-aiheista peliprojektia, josta ei sitten tiedetäkään vielä mitään pienenpienen kiusoittelutrailerin lisäksi. Ehkäpä The Game Awardsien jälkeen tiedämme esimerkiksi uuden trailerin verran? Tai sitten luvassa on infoa Avengers 4 -elokuvan tiimoilta, ken tietää.

Suuria julkistuksia pullollaan oleva The Game Awards -gaala pidetään ensi torstain ja perjantain välisenä yönä kello 03:30.

Lähde: Gameinformer

 

Lisää luettavaa