Kotimaisen Taraske-bändin näyttävä Tuulen henkäys -musavideo tunnelmoi Breath of the Wildin hengessä

Taraske Breath of the Wild -tunnelmissa.

28.04.2023

Kotimaisen Taraske-orkesterin Tuulen henkäys -musiikkivideo miellyttänee kaikkia The Legend of Zelda: Breath of the Wild -faneja ja tietysti myös hyvän musiikin ystäviä.

Kuten kappaleen nimestäkin voi päätellä, on Tarasken progahtava Tuulen henkäys saanut inspiraationsa The Legend of Zelda -pelisarjan tuoreimmasta osasta. Siispä myös musiikkivideolla yhdistellään bändiä Breath of the Wildin eteerisiin maisemiin erilaisia kuvaus- ja videoefektikeinoja käyttäen.

Vuonna 2020 perustetun porvoolaisbändin kitaristi Junde Hietanen ja laulaja Sara Malve-Ahlroth tunnustautuvat suuriksi Breath of the Wildin faneiksi. Molemmat odottelevatkin jo kovasti jatko-osa Tears of the Kingdomia, joka julkaistaan toukokuun 12. päivä. Bändiin kuuluvat lisäksi Aleksi Hakala, Erik Hippi sekä Kaitsu Appel.

Aiemmin Dystropia-levyn julkaisseeseen Taraskeen voi tutustua vaikkapa Spotify-suoratoistopalvelussa, täällä.

Lisää luettavaa