Kauniin luonnon hönkäys – arvostelussa The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Uuteen Zelda-seikkailuun kohdistuu kohtuuttomat odotukset, mutta tuorein Breath of the Wild onnistuu ylittämään ne mestarillisella tavalla.

The Legend of Zelda -sarja on valloittanut pelaajien sydämiä jo vuosikymmenten ajan poikkeuksellisella tavalla. Pääkaanonin jokainen osa on Nintendon laatutasolla aina vuoden kohokohtia sekä parhaita pelejä. Niinpä pitkän kehityspolun käyneen The Legend of Zelda: Breath of the Wildin saapuminen Switchin julkaisupeliksi on melkoisen sähäkkä avaus uuden konsolin taipaleelle.

Sadan vuoden unestaan heräävä Link-sankari on alkuun pelaajan tavoin täysin äimistynyt pelimaailman elostelusta. Ihmettelyt ja ounastelut saavat onneksi pian väistyä hiljalleen palautuvan muistin myötä. Hyrulen satavuotinen sota ei ole päättynyt hyvin, sillä Ganonin voimat olivat Linkille liikaa. Zelda-prinsessa on kuitenkin viimein väsymässä Ganonin valtakauteen, joten pitkälle levolle käyneen sankarin täytyy vaappua takaisin sankaripuuhiin. Pelaajan tehtävä onkin zeldamaiseen tapaan varsin simppeli: pelasta maailma ja prinsessa.

Breath of the Wildin keskeisin elementti ei ole kuitenkaan Zeldan pelastaminen, vaan silmittömän suuren ja kauniin pelimaailman tutkiminen. Jokainen kukkulan ja kulman takana odottaa mielenkiintoista koettavaa, joten pelaajaa ei tarvitse missään vaiheessa maanitella luolastojen pariin. Tuore teos tarjoaa rauhallisuudessaan ja seesteisyydessään kokemuksen, josta haluaa kiivaan viipottamisen sijasta nauttia omaan tahtiin.

Hyrulen kauneus ei ole pelkässä sisällössä. Avoimen maailman pelejä piisaa markkinoilla riesaksi asti, mutta tuorein Zelda tekee mekaniikkojen loogisuudessa täysin uuden aluevaltauksen. Jos asia toimii todellisuudessa jotenkin, se tapahtuu samoin myös Linkin taipaleella. Metalliset panssarit sähköistävät ukkoskelillä tunnelmaa ikävällä tavalla, sadekeli kastelee kiipeilyseinät liukkaiksi ja soihdut syttyvät nuotiota hyödyntämällä. Matka on täynnä yllätyksiä, mutta yllättävätkin kuolemat on helppo hyväksyä siksi, että martaaksi joutuminen johtuu vain omasta ajattelemattomuudesta.

Pelaajan matka on koko teoksen kantava teema. Leposijastaan esille kömpinyt Link on alkujaan heikko ja huonosti varustautunut sankari, mutta pelimaailman salaisuuksien koluaminen kasvattaa vihreänuttuisesta miekkamiehestä todellisen soturin. Ratkaisun ainoa ongelma on siinä, että pelin vaikeusasteen tasapaino ei oikein toimi. Siinä missä seikkailun alkutaipaleella jokainen taistelu tuntuu vaaralliselta, lopussa ylivertainen sankari tuntuu ylivoimaiselta. Vapaan pelimaailman kunniaksi loppupomo Ganonin kanssa voi käydä kolisuttelemassa miekkoja heti seikkailun alussakin, mutta todellista mahdollisuutta pärjäämiseen saa vartoa usean kymmenen tunnin ajan.

Luolastot ovat sarjalle tyypilliseen tapaan nerokkaan kekseliäitä, mutta niissä on myös uusia piirteitä. Salaisuuksien nuohoaminen on nopeampaa kuin aiemmin, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Aarrearkun luokse on mahdollista päästä yhden oikean ratkaisun sijasta mitä erilaisimmin keinoin. Hyrulen maailmassa jokainen idea on kokeilemisen arvoinen, vaikka se ei olisikaan kaikkein loogisin viritelmä.

Kokeilemisen merkitystä korostetaan pelin varustesysteemillä. Hyrule on täynnä erilaisia nuijia, miekkoja ja muita aseita, joiden välillä vaihtelu on vaihtoehdon sijasta pakollinen riesa. Pieksentävälineet eivät nimittäin kestä vihollisten kurmuuttamista kuin aikansa. Tiensä päähän tullut ase räpsähtää palasiksi, jolloin on aika kaivaa inventaariosta seuraava ase käyttöön. Systeemi on lopulta ihan hauska, vaikka valikon käyttö voisi ollakin hitusen jouhevampaa.

Link oppii perinteisen taistelemisen ohella myös omia erikoiskikkojaan. Kiiltävät varusteet toki tekevät aloittelevastakin sankarista kovan jehun, mutta Sheikah Slate -kykyjen haaliminen on pelissä hauskempi niksi. Erikoiskyvyllä pystyy esimerkiksi pysäyttämään ajan hetkellisesti, minkä avulla on mahdollista hoitaa aiemmin turhan haastavilta tuntuneita tilanteita. Kuten toiminta itsessäänkin, myös erikoiskikat lähtevät Switchin ohjaimesta mallikkaasti.

Tekniseltä toteutukseltaan tuorein Zelda-seikkailu on mitä mainioin kokonaisuus. Värejä hyödynnetään upealla tavalla, vaikka tietynlainen harmaus onkin mukana. Komea cel-shading-ulkoasu vakuuttaa välittömästi, eikä audiovisuaalisuudessa ole ruudunpäivitystä lukuun ottamatta sijaa moitteille. Harmillisesti ruudun rullaavuus alkaa toisinaan madella, mutta onneksi murhe on sangen harvinainen.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on huikaisevan hieno osoitus siitä tavasta, jolla Nintendo voi puhaltaa uutta henkeä klassikkosarjoihinsa. Tuorein seikkailu tarjoaa pelaajalle uskomattoman elämyksen, jonka parista ei tahdo päästä irti millään. Maisemien kyyläily, pulmien ratkonta ja Hyrulen tutkiminen vievät kyynisenkin pelaajan mukanaan tavalla, johon muut pelit eivät pääse kuin enintään hetkittäin. Breath of the Wild sykähdyttää kymmenien, ehkä jopa satojenkin tuntien ajan. Kyseessä on kiistatta koko vuosikymmenen parhaita pelejä. Eipä tuntuisi edes väärältä sanoa, että The Legend of Zelda -sarja on saanut jopa Ocarina of Timea paremman osan. Se ei nimittäin ole vähän se.

Saatavilla: Switch (testattu), Wii U
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta)