Kamalista erikoistehoisteistaan tunnettu Scorpion King rebootataan – The Rock mukana projektissa!

Muistatteko Scorpionikuninkaan?

11.11.2020

Kyseenalaista mainetta nauttivalle The Scorpion King -elokuvasarjalle puuhaillaan uutta alkua.

Dwayne ”The Rock” Johnsonin (ja todella, todella ankeiden erikoistehoisteiden) tulkitsema Skorpionikuningas nähtiin ensimmäistä kertaa vuoden 2001 The Mummy Returns -rainassa. Paria vuotta myöhemmin miekkonen sai myös oman spinoff-leffansa, joka tuskin onnistui tekemään keneenkään lähtemätöntä vaikutusta. Halvalla tehtyjä jatko-osia on tipahdellut sittemmin tasaiseen tahtiin, viimeisimmän ilmestyttyä parisen vuotta sitten.

Hahmoon puhallellaan kuitenkin reboot-henkeä Universal Picturesin toimesta. The Rock itse on luvannut toimia tuottajana ja mahdollisesti (joskin epätodennäköisesti) myös esiintyvänsä rainassa – toki enintään pienessä cameo-roolissa. Käsikirjoittajana toimii Straight Outta Comptonista ja Fast and Furious 9:stä vastannut Jonathan Herman.

Elokuva on toistaiseksi aivan alkutekijöissään, eikä julkaisuaikataulusta ole mitään tietoa.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa