Yhdysvaltalainen tunnettu presidenttiehdokas yritti saada suositun pelihahmon vaalimainokseensa

15.01.2016

Obaman valtakausi Yhdysvaltojen johdossa alkaa pian tulla päätökseensä. Yksi galluppien mukaan suosituimmista korvaajista hänelle on republikaanipuolueeseen kuuluva Donald Trump.

Donald Trump on tullut kotimaassaan tunnetuksi poliittisesti varsin epäkorrekteista lausunnoistaan. Hän on muun muassa melko suorasti rinnastanut meksikolaiset raiskaajiin ja murhaajiin. Kärkkäillä puheillaan myös Diili-ohjelmasta tunnettu Trump on saanut paljon haukkuja mutta toisaalta myös vastareaktiona suurta kannatusta.

Nyt uutiset kertovat, että republikaanien johtava presidenttiehdokas on yrittänyt palkata Duke Nukemina tunnetun ääninäyttelijä Jon St Johnin vaalikampanjansa ääneksi. St John kertoi asiasta Facebookissa: ”En tykkää kieltäytyä työtarjouksista… varsinkaan kun kyseessä on kansallinen mainoskampanja, josta saa varsin hyvää liksaa”.

St John jatkoi: ”Minulla on kuitenkin omatunto enkä voisi hyväksyä keikkaa, jossa olisin mainosäänenä republikaanisen puoleen johtavalle presidenttiehdokkaalle. Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta tulen nukkumaan vallan hyvin tietäen tehneeni päätöksen, jonka kanssa voin elää”.

St John on toiminut ääninäyttelijänä useissa videopeleissä vuosien saatossa. Duke Nukemin lisäksi häntä on kuultu muun muassa Sonic-peleissä, Counter Strikessa, Guild Wars 2:ssa sekä Dota 2:ssa. Parhaiten hän on kuitenkin tunnettu peppuja potkivana ja purukumia mässyttävänä amerikkalaisena toimintatähtenä eli Duke Nukemina.

Duke Nukemina esiintyvä St John olisi oletettavasti sopinut hyvin amerikkalaisuutta ja perustuslakia korostavan republikaanipuolueen macho-ääneksi legendaarisine letkautuksineen.

Lisää luettavaa