Ei Skate, mutta melkein – Skater XL saa virallisen julkaisunsa heinäkuussa

Skater XL suuntaa konsoleille ja pc:lle.

06.05.2020

Steamin Early Access -vaiheessa jo tovin aikaa vietellyt Skater XL saavuttaa 1.0 -versiopäivityksen myötä virallisen julkaisunsa – myös konsoleilla.

Easy Day Studios on vahvistanut pelinsä saapuvan 7. heinäkuuta niin pc:lle kuin myös PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Nintendo Switchille. Peli on ehtinyt herättää varhaisjulkaisussaan huomiota erityisesti omaperäisellä, ohjaintatteihin nojautuvalla pelattavuudellaan. Skedeilyn lomassa oman pelihahmonsa voi myös sonnustaa Vansin, Elementin sekä muiden brändien vaatekappaleilla, skeittilaudan tuunailua suinkaan unohtamatta.

Skater XL:stä julkaistun trailerin voi ottaa katsantaan alta. Lisää pelistä voi lueskella sen omalta kotisivulta, tästä.

Lisää luettavaa