Destinyn suosio jatkaa kasvuaan – Pitkiä pelisessioita ja viisi miljoonaa uutta pelaajaa

Destiny on peli, jota voisi pelata myös pieninä annoksina, sillä yksittäiset tehtävät tai Crucible-ottelut eivät paljon aikaa niele. Siksi onkin yllättäävää, että peliä pelataan keksimäärin melko pitkinä annoksina.

VG24/7:n mukaan keskimääräinen Destiny-pelaaja viihtyy pelin parissa peräti yli kolme tuntia joka päivä. Koska kyse on keskiarvosta, tarkoittaa se, että monet pelaajat viettävät myös paljon pidempiä aikoja Bungien moninpeliräiskinnän parissa.

Bungien mukaan syyskuussa julkaistu The Taken King -laajennus on myös nostanut pelaajien määrää viidellä miljoonalla. Destinylla on nyt 25 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa.

Tässä yhteydessä ei kuitenkaan kerrota kuin moni rekisteröityneistä pelaa peliä aktiivisesti (tai enää ollenkaan), mutta viiden miljoonan pelaajan kasvu on silti huomattava. Pääpelin uudelleenjulkaisu kaikilla lisäosilla on varmasti auttanut kasvattamaan pelaajien määrää.

The Taken King -laajennus on saanut ainakin kriitikoilta lämpimän vastaanoton. Tiltin arvostelussa todettiin lisäosasta näin:

The Taken Kingin myötä Destinystä on tullut se peli, joka sen olisi alkujaankin pitänyt olla. Se on myös aloittelijalle ystävällinen, ehkä jopa ystävällisempi kuin alkuperäinen peli.”

Lisää luettavaa