Assassin’s Creed -luojan selviytymispeli valmistautuu konsolijulkaisuunsa uudella trailerilla

Ancestors: The Humankind Odyssey saavuttaa konsolit joulukuussa.

30.10.2019

Panache Digital Gamesin esikoisteos Ancestors: The Humankind Odyssey levittää ihmisevoluution ilosanomaa myös konsoleilla vielä ennen vuoden loppua.

Elokuussa pc:lle saatu avoimen maailman selviytymisseikkailu ilmestyy 6. joulukuuta sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle. Julkaisupäivän myötä pelin voi nyt myös käydä napauttamassa ennakkotilaukseen oman konsolinsa kauppapaikalta. Vuonna 2014 pystytetyn Panache Digital Gamesin vetovastuussa nähdään alkuperäisten Assassin’s Creed -pelien luovana ohjaajankin tunnettu Patrice Désilets. Kyseessä on Désiletsin ensimmäinen peli sitten Assassin’s Creed: Brotherhoodin.

Ancestors: The Humankind Odysseyn konsoliversioista julkaistu traileri on nähtävissä alta.

Lisää luettavaa