The Sims: On Holiday

04.05.2002

Maailman myydyimmäksi PC-peliksi kivunnut The Sims saa jälleen jatkoa. Tällä kertaa virtuaali-ihmiset pääsevät lomalle todelliselle paratiisisaarelle.

The Sims: On Holiday tulee ilmestymään myös täysin suomennettuna pakettina, joka kantaa nimeä The Sims: Lomalla. Suomenkielisen Lomalla-lisäosan mukana tulee myös mahdollisuus päivittää pelisarjan aiemmat osat suomenkielisiksi. The Sims: On Holiday (tai Lomalla) on täysiverinen lisälevy, joten se vaatii alkuperäisen The Sims -pelin toimiakseen.

Pelin peruskonsepti on edelleen sitä samaa virtuaali-ihmisten elämän kontrollointia ja heidän huolenpitoaan. Pelaajaa voidaan pitää jonkinlaisena jumalana, joka antaa Simeille kodin, kalustaa sen ja ohjaa heitä heidän jokapäiväisissä askareissaan. Simien tekoäly ei ole kovin järkevää, joten pelaajan on vähän väliä puututtava asioiden kulkuun, jotta Simit eivät tappaisi itseään tai polttaisi taloaan. Raha on tässäkin pelissä oleellinen asia, sillä rahaa kuluu niin ruokaan, huonekaluihin kuin muihinkin kuluihin, jotka kuuluvat tavallisen perheen arkipäivään. Rahan takia perheen täyskasvuisten jäsenien on käytävä töissä ja natiaiset on usutettava koulun penkkejä kuluttamaan. Tässä uudessa lisälevyssä pelaaja voi lähettää Siminsä lomasaarelle, jolla pääteemana on hauskanpito vähän erilaisissa ympäristöissä, kuin pelisarjan aiemmissa osissa.

Pelin suurin uudistus on siis tuo paratiisisaari, joka jakautuu kuuteen eri paikkaan, joiden teemat vaihtelevat metsäisestä retkeilykylästä aurinkoisiin hiekkarantoihin ja lumisiin vuoriin. Jokaisesta lomakohteesta löytyy paikan ilmeeseen sopivia aktiviteetteja ja rakennuksia. Esimerkkinä otettakoon lumisten alueiden iglut ja lumilautarampit. Uutta tavaraa peliin onkin upotettu noin 125 esineen ja asian verran. Lomansa aikana Simit voivat harrastaa jousiammuntaa, ongintaa tai vaikkapa lumilautailua. Simien liikkeet ovat tuttuun tapaan hyvin tarkkoja ja yksityiskohtaisia, mutta muuten pelin grafiikkamoottori alkaa olemaan jo suhteellisen vanha, eikä peli noin yleisesti ottaen järin kaunis olekaan. Toisaalta myöskään pelin laitevaatimukset eivät nouse kohtuuttomiksi, joten peliä kelpaa pelailla vähän vanhemmillakin tietokoneilla.

Lomalla kuluu tietysti rahaa, mutta pelaajat voivat myöskin hyötyä lomailustaan. Saarelta nimittäin löytyy laaja valikoima erilaisia pelejä, joita Simit voivat pelailla ja parhaassa tapauksessa peleistä voi jopa voittaa jotain. Silloin tällöin vastaan tulee myös hauskoja yllätyksiä, kuten ongenkoukkuun tarttunut aarrearkku. Saarelta voi myös ostaa tuliaisia ja matkamuistoja, joilla voi koristaa kotiaan.

Peli tarjoaa myös mahdollisuuden muokata pelin lomapaikkoja oman maun mukaan. Siten on mahdollista luoda oma paratiisisaari, jolla pelaajan ohjastama perhe voi viettää loma-aikaansa pelaajan parhaaksi katsomilla tavoilla. Näpertelyn ystävät saavatkin pelistä varmasti kaksinkertaisen peli-ilon, kun saaren voi ensin muokata haluamakseen ja sen jälkeen voi vielä pelailla Simeillä pelaajan omassa lomakohteessa ja katsoa miten tekoäly suhtautuu pelaajan kädenjälkeen. Muiden tekemiä lomasaaria ja esineitä voi käydä hakemassa The Simssin kotisivuilta, jotka sijaitsevat osoitteessa www.thesims.com

Tietysti lomaillessakin voi luoda ihmissuhteita, jotka toimivat samalla tavalla kuin pelisarjan aiemmissakin osissa. Ystäviä voi pyytää mukaan lomailemaan ja lomalla tavatut henkilöt voi pyytää visiitille Simien kotiin. Kotopuolessa odottaville tuttaville voi myös lähettää postikortin, jonka avulla voi ylläpitää ystävyyssuhdetta, joka muussa tapauksessa saattaisi hieman rapistua.

Virtuaali-ihmisten tekoäly on ehkä astetta parempaa kuin pelisarjan aiemmissa peleissä, mutta yhä edelleen virtuaali-Villet saattavat jäädä jumittamaan paikalleen ja itkeä ruuan perään vaikka lähin ruokapöytä olisi metrin päässä. Myös kävelyreittien valitseminen on paikoitellen tuskallista, kun virtuaali-ihmiset päättävät käyttää maisemareittiä päästäkseen viereiseen huoneeseen.

Ääniosastolla jatketaan samoilla linjoilla kuin aiemmissakin The Sims -peleissä. Simit molottavat sitä tuttua siansaksaa, mutta nyt heidän puhevalikoima tuntuisi olevan entistäkin monipuolisempi. Uutta musiikkia on suhteellisen vähän, mutta uudet musiikit ovat pääosin hyvää tavaraa ja kaiuttimista tulvivat äänet tuovatkin peliin sen vanhan kunnon Sims-äänimaailman pienillä parannuksilla varustettuna.

The Sims: On Holiday (Lomalla) on ihan hyvä lisälevy, mutta paikoitellen peli käy hieman tylsäksi. Yksinäisenä lisäosana The Sims On Holiday tuntuu olevan vähän hukassa, mutta muiden lisäosien omistaminen tuo myös tähän lisälevyyn hieman lisää syvyyttä. The Simsin ystäville tämä uusin lisälevy on pakko-ostos, sillä se laajentaa The Sims -maailmaa ja tuo peliin muutamia uusia ominaisuuksia ja tavaroita. Kyseessä on siis hyvin perinteinen lisälevy, joka on kasattu huolella nimenomaan pelisarjan ystäviä silmälläpitäen.