Switchin viimeiset bileet – arvostelussa Super Mario Party Jamboree

Vaikka arvostelijaraasulla alkaa ikä jo painaa, pelirintamalla bilettäminen maistuu kuin nuorelle opiskelijalle konsanaan.

18.01.2025

Yleensä pitojen paraneminen tarkoittaa porukan vähentymistä. Nintendon ja erityisesti Sienivaltakunnan kohdalla tilanne on toisin. Järjestysnumerot jo hyvän aikaa sitten jorpakkoon heittänyt Mario Party -sarja on nimittäin ehättänyt 18. osaansa, kun Super Mario Party Jamboree saapui Switchille loppuvuodesta 2024. Onko elinkaarensa loppusuoralle ehtineen konsolin kolmas biletuotos pekkaa pahempi vai parempi?

Super Mario Party Jamboree on sarjaan aiemmin perehtyneille hyvin tutunlainen kokemus. Vaikka mukana on tuoreita tuulahduksia, kaiken keskiössä ovat yksinkertaiset ja toimivat minipelit. Switchin monipuolisuutta hienosti hyödyntävät ja sopivasti hektisyyden sekä taidon välillä tasapainottelevat haasteet saavat kaikenikäisille virneen naamalle. Välillä koetellaan reaktiotestejä, ajoittain huidotaan ohjaimella ja ennen kaikkea jatkuvasti pidetään hauskaa.

Pelisarjalle ominaisin piirre on luonnollisesti lautapelimäinen juhlinta, jossa heiteltävä noppa yhdessä minipelimenestyksen kanssa määrittää edistymisen. Edellistä Mario Party Superstarsia pelanneiden arvet ovat tuskin vielä parantuneet, sillä systeemi on aivan yhtä tuurivetoinen ja äkkiväärä kuin aiemminkin. Ylivoimaisessa johtoasemassa tuuletellut kuoma voi siirtyä hetkessä takavasemmalle mököttämään elämän epäreiluutta, kun vaivalla ansaitut tähdet siirtyvät sosiaalitukien lailla vieruskaverin plakkariin. Tila on hauska niin kauan, kun pelaajilla riittää huumorintajua myös takaiskujen osuessa kohdalle – tai on itse saamapuolella.

Mikäli seurue koostuu rokkipoliisimaisista tai muuten vain huumorintajuttomista jäpittäjistä, voi ison osan Mario Partyn ydinolemusta riisua Pro Rules -tilassa. Tällöin onnenpelit karsitaan minimiin ja hommasta tehdään kirjanpitämiseen vertautuvaa tosikkomaisuutta. Esimerkiksi bonustähti paljastetaan ennen mittelöä, mikä vie lopputulemasta pois ison osan hauskuutta ja sattumanvaraisuutta. Tila on toisaalta hauska ja taitopohjainen, mutta samalla se rikkoo sarjan henkeä turhan radikaalisti. Pro-tilasta pitävät ovat varmaan pääsääntöisesti niitä, jotka eivät huijaa Monopolyssa.

Iso osa Jamboreen hilpeyttä on sen pelilaudoissa. Mukana on seitsemän eri tannerta, joissa on sopivassa suhteessa uusia sekä vanhoja ympäristöjä. Laudat tuntuvat aiempia osia eläväisemmiltä ja interaktiivisemmilta. Lisäksi niiden perinintendomainen värikkyys ja humoristisuus saavat peliseurueen hilpeäksi. Kokonaisuus toimii hyvin myös Switch OLED:n melko pieneltä näytöltä, joskin tämä eittämättä hieman hankaloittaa moninpelisession pitämistä.

Lue myös: Lähituki laittamassa töpselit seinään – arvostelussa Mario & Luigi: Brothership

Super Mario Party Jamboree pyrkii tekemään paketin mahdollisimman hyvin myös yksinpelinä toimivaksi. Käytännössä tässä onnistutaan kohtuullisesti, sillä minipelit sekä erilaiset päivähaasteet tarjoavat varsin mainiota laatuaikaa maailman parhaassa seurassa eli yksin. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, etteivätkö nämäkin bailut olisi tarkoitettu moninpeliksi. Meno yltyy Super Mario Partyn ja muiden edeltäjien tavoin parhaimmilleen samalla sohvalla tahkotessa.

Halutessaan moninpelihippasia saa jatkettua verkon ylitse. Enintään 20 pelaajan Koopathlon-tila keskittyy minipelimenestyksen mittaamiseen. Mitä paremmin haasteista suoriutuu, sitä paremman etumatkan saa aikaan. Nettipelaajat saa halutessaan vaihdettua tekoälyn ohjastamiksi, mutta oikeiden pelureiden kanssa meno on hauskempaa. Eikä testijakson aikana ollut vaikeuksia kimppakivan aikaansaannissa, sillä halukkaita oli jatkuvasti jonoksi asti.

Jamboree tarjoaa rutkasti tekemistä ja lystiä. Yli 110 erilaista minipeliä takaa viihteen lukuisiksi illoiksi, eikä joukkoon mahdu isompia hutikuteja. Toki on oletusarvoista, että osa haasteista nousee seurueessa muita suurempaan suosioon, mutta yhdenkään pelin kohdalla ei tarvitse noitua – paitsi ehkä omaa suoritusta. Samalla teos tuntuu hiukan turhankin tutulta edellisiä osia pelanneille, joten paketin hankkimisen mielekkyyttä voi tosissaan pohtia, jos Mario-bileet päätyvät iltaohjelmistoon vain silloin tällöin.

Kokonaisuutena Super Mario Party Jamboree nousee Switchin parhaaksi Mario Party -kokemukseksi. Edellisten sukupolvien versioihin en halua ottaa kantaa, sillä monille niissä voi olla aimo annos nostalgialisää. Teknisesti Switchin kolmannet bileet ovat erinomaisesti toimivat ja monipuoliset kekkerit, joiden parissa viihtyy koko perhe. Ja kun meno tuntuu parantuvan osa osalta, voi vain suurella mielenkiinnolla odottaa vasta paljastetun Switch 2:n ensimmäisiä juhlia. Toivottavasti olen silloinkin kutsulistalla!

Saatavilla: Nintendo Switch
Ikäraja: PEGI 3

YHTEENVETO:
***** / *****
Super Mario Party Jamboree tarjoaa entistä isommat, näyttävämmät ja monipuolisemmat bileet. Lievä tuttuus ei haittaa, kun ystäviksi kutsutut ryökäleet roistoavat vaivalla ansaitut tähdet aivan matsin maalisuoralla.

”Täällä on turvallisen tilan periaate.”

Lue myös: Läskeille kyytiä – arvostelussa Fitness Boxing 3: Your Personal Trainer

Lue myös: Hei me kasataan: LEGO The Legend of Zelda: Great Deku Tree 2-in-1 (77092)