Raakileena syntynyt – arvostelussa Sea of Thieves

Microsoft on rummuttanut Sea of Thievesiä yhtenä valmistajan suurista yksinoikeusnimikkeistä. Siihen nähden onkin hämmentävää, kuinka keskeneräinen tekele onkaan kyseessä.

Legendaarisen Rare-studion kunnollista paluuseikkailua on odoteltu silmät kiiluen jo vuositolkulla. Ei enää surkuhupaisia liikeohjaushärdellejä Kinectille tai puolivillaisia klassikkokokoelmia, vaan jotain täysin uutta ja innovatiivista. Valitettavasti Sea of Thieves ei onnistu lunastamaan kunnialla oikein mitään odotuksia.

Sea of Thieves tekee alusta saakka selväksi sen olennaisen: kyseessä on puhdas yhteistyöpeli, joten yksinäiset sudet älkööt edes vaivautuko. Eivätpä vaivautuneet myöskään Raren käsikirjoittajat, sillä piraattikokelaiden ei tarvitse vaivata päätään millään juoneen viittaavalla. Eihän sekään toki haittaa, sillä pelaajayhteisö itse luo kaikessa tohinassa omat seikkailunsa jakaen näitä innoissaan jälkipolville. Näin ainakin kehittäjät ovat ajatelleet.

Käytännössä merirosvoelämää kokeilevat heitetään osaksi yhtä kohtuullisen isoa maailmaa koluavaa verkkoyhteisöä. Kahinoihin ei päästetä samanaikaisesti satamäärin pelaajia, sillä kollegoiden kohtaamisista on haluttu tarkoituksella tehdä astetta harvinaisempia ja spesiaalimpia tapahtumia. Periaatteessa ainoana tavoitteena on joko suorittaa vartioasemilta jaeltavia kolmenlaisia tehtävätyyppejä tai sitten vaihtoehtoisesti meuhkata maailmassa täysin vapaasti ilman selkeää päämäärää.

Kolmen eri ryhmittymän missiot alkavat maistua puulta jo yhden pelisession jälkeen. Kultarohmuille kaivellaan aarrearkkuja, kauppiaille napataan eläimiä ja sielunmetsästäjille teilataan muinaisia merirosvokapteeneja. Käytännössä sykli etenee kaikissa samalla tavalla, eli bongataan laivan kajuutasta oikea saari, seilataan paikalle, suoritetaan annettu tehtävä ja lopuksi palautetaan saalis takaisin tukikohtaan. Toki matkan varrella voi sattua kommellus tai toinenkin – kuten Rare on suuressa viisaudessaan suunnitellut – mutta valitettavasti homma on pidemmän päälle juuri niin tylsää kuin miltä paperilla vaikuttaa.

Pelaajien väliset kohtaamiset eivät ole herkkua nekään, sillä tuskallisen hitaasti kääntyvät laivat eivät ole tykkirivistöistään huolimatta minkään sorttisia sotakoneita. Miehistön täytyy olla konfliktitilanteissa tarkkana, tuohan menopelin kylkiin ilmestyneiden reikien paikkaaminen ja ruumaan tulvivan veden äyskäröiminen köörille reilusti lisäaikaa hädän ollessa suurimmillaan. Mikäli kuolo korjaa, oma laiva odottelee jälleen pikaisen tuonpuoleisessa vierailun jälkeen. Tästäpä syystä miehistöjen väliset kahinat ovatkin useimmiten turhauttavia, eivätkä vastustajankaan reservistä mahdollisesti taskuun jäävät kultahilut maksa takaisin kaikkea vaivaa.

Mitä sitten yhteistyöelementtiin tulee, se on juuri se Sea of Thievesin ylivoimaisesti toimivin ominaisuus. Kiikkerällä purtilolla itsekseen seilaaminen on pidemmän päälle tylsää puuhaa, joten se kaikkein paras vaihtoehto on loikata osaksi suurempaa, maksimissaan neljän hengen miehistöä. Jokaiselle riittää laivalla vastuutehtäviä navigoinnista purjeiden asemointiin ja ohjaamiseen saakka – kaljuunalla seilaaminen kun ei yksinkertaisesti ole mahdollista pienemmällä köörillä. Toki joukkoon iloiseen mahtuu useimmiten myös se hanuria soitteleva ja grogia kiskova huithapeli, mutta tämän voi yhteisellä päätöksellä heittää julmasti vaikkapa ruuman vankilaan.

Sea of Thievesin pelaajayhteisö tuntuu olevan vajaan kuukauden testin perusteella keskimääräistä asiallisempaa. Mikäli hyvää kaveriporukkaa ei saa samaan aikaan linjoille, ottavat tuntemattomat mieluusti reippaita piraatteja omaan laivaansa. Mikrofonin käyttö on luonnollisesti suotavaa, sillä eri esineisiin sidotut tekstipohjaiset huudahdukset jättävät kommunikointiin reilusti toivomisen varaa. Olisin mieluusti kyntänyt merta jaetulla ruudulla saman sohvan äärestä, mutta tämä jää ainakin toistaiseksi haaveeksi.

Kyllähän virtuaalinen piraattielämä olisi varmasti hauskaa puuhaa, mikäli moiseen annettaisiin vain kunnolliset työvälineet. Sea of Thievesin monotoninen tehtäväsuunnittelu ei jaksa viihdyttää iltaa tai paria pidempään, eikä kunnollista tunnetta etenemisestäkään ole mukana. Kaikki tienattu kulta on mahdollista törsätä ainoastaan kosmeettisiin ehostuksiin, joten motivaatio keräilyyn uupahtaa jokseenkin pikaisesti. On toki ymmärrettävää, että pelaajakunta halutaan pitää kyvyiltään tasavertaisena, mutta olisiko vaikkapa laajemmalta alueelta kaivava lapio rikkonut peliharmoniaa millään tavalla? Ei todellakaan olisi.

Siinä missä tekemisenpuute on Sea of Thievesin suurin ongelma, visuaalinen anti onnistuu hoitamaan tonttinsa vähintäänkin kunnialla. Luulisi, että veikeän piirrosmainen visuaalinen tyyli ja häkellyttävän realistinen meri olisi syytä pitää erillään, mutta tällä kertaa kokonaisuus toimii kiitettävästi. Ulapan taakse laskeva aurinko heittää viimeiset säteensä hiekkarannalle piraattien soitellessa satamaan pysäköidyn laivansa kannella merirosvoveisuja. Tällaiset ikimuistoiset hetket tekevät pelaamisesta ajoittain tähdellistä – usein valitettavasti ainoastaan lyhyen hetken ajaksi.

Nähtäväksi jää, kuinka pitkään ja millä mittakaavalla Rare jatkaa Sea of Thievesin kehittämistä. Ainakin muutamia lisäpaketteja on lupailtu saapuvaksi jo kevään ja kesän mittaan, mutta jaksaako nopeasti kyllästyvä pelaajakunta oikeasti odotella siihen asti? Tällaisenaan teos tuntuu enintään parinkymmenen euron Game Preview -tuotokselta, ei vielä alkuunkaan täysihintaiselta julkaisulta. Onneksi merta pääsee kyntämään Game Passin kautta joko ilmaiseksi tai kymmenen euron kuukausimaksulla. Muutoin ei todellakaan kannata vaivautua.

Saatavilla: PC, Xbox One (testattu)
Ikäraja: 12 (PEGI)