Midnight Club 2

28.06.2003

Midnight Club kakkosen PC- ja Xbox-versiot saapuivat kauppojen hyllyille vähän PS2-version jälkeen. Ja kyllä, pelin Xbox-versio on lähes yhtä hyvä kuin PS2-versio ja tutustuttaa meidät laittomien katukisojen maailmaan. Rockstar tekee aina pelejä vähän kyseenalaisista aiheista, mutta väliäkö sillä, jos taso pysyy tällaisena.

Pelissä kaahaillaan kolmessa eri kaupungissa, LA:ssa, Pariisissa ja Tokiossa. Parempaa menopeliä saa pelin edetessä ja nyt alleen saa myös moottoripyöriä. Graafinen ulkoasu oli PS2:lla hivenen vaisua ja sama siirrettynä Xboxille näyttää jo hivenen karulta. Vaisu ulkoasu onkin lähes ainoa valittamisen aihe, mutta joku voi pitää peliä myös ajoittain liiankin haastavana. Löysin ainakin itseni pari kertaa huutamasta telkkarilleni, kun hävisin viimeisessä mutkassa minut ohittavalle autolle. Muuten peli on sitä taattua Rockstarin coolia meininkiä ääninäyttelystä, pelihahmoista ja musiikista lähtien.

Xbox Liven omistajille Midnight Club 2 on varsin maukas, koska siinä pääsee haastamaan netin yli toisia kaahailijoita erinäisissä pelimoodeissa. Suosittelen kuitenkin pelaamaan peliä varsin pitkälle ennen Liveen hyppäämistä, sillä jos et yksinpelissä ole avannut kaikkia ajopelejä, ei niitä sinulla ole Livessäkään. Mikä sen ikävämpää, kuin hävitä sen takia, että sinulla on vain hitaampi auto. Kaiken kaikkiaan Midnight Club 2 on hauskaa, aivotonta Arcade-kaahailua, jota voi suositella lämpimästi Xboxin omistajille.