Amerikkalaisen unelman perässä – arvostelussa Mafia: The Old Country – Man of Honor (DLC)

Alkuperäisen Mafian Don ei ollut aina varakas herrasmies. Vaan jostainhan se on aloitettava.

Julkaistu:

Vuosi sitten julkaistu Mafia: The Old Country oli pienistä vajavaisuuksistaan huolimatta vallan mainio peli, eivätkä teokselle lätkäistyt neljä tähteä tunnu lainkaan ali- tai ylimitoitetuilta. Tuolloin julkaistun arvostelun lopussa mainitsinkin teoksen jättäneen sopivasti avoimia lankoja tarinan eteenpäin viemistä varten. Vaan sitäpä en osannut odottaa, että paluu sisilialaiseen alamaailmaan tapahtuisi takapeiliin katsoen.

Kympin kustantava Man of Honor -tarinalaajennus tuo mukanaan noin kymmenisen tuntia pelisisältöä, joskin laadukasta tarinapelattavaa on vain kahden luvun eli noin puolitoistatuntisen session ajaksi. Ykkös-Mafiasta tuttu Ennio Salieri haikailee kovasti Pohjois-Atlantin ylittämistä ja Yhdysvaltoihin asettumista, mutta matkakassan kerrytys pitäisi saada vielä tehdyksi ennen paattiin loikkaamista. Eikä budjettiin loven tehnyt vankilareissukaan tainnut olla puhdas sattuma, sillä muutamalle vanhalle kumppanille pitäisi maksaa kalavelat korkojen kanssa.

Tarinatehtävät ovat laadukasta perus-Mafiaa, mutta ne eivät nouse silti lentoon aivan toivotulla tavalla. Kenties syynä on Salierin tunnettu kohtalo, lievä panoksettomuus Enzon osalta tai sitten vain tehtäväsuunnittelu. Vaikka molemmat pätkät pelaa läpi mielellään, kumpikaan tehtävä ei jää oikein mieleen. Ehkäpä lyhyemmässä paketissa olisi voitu laittaa mielikuvitus hieman laukkaamaan. Mieleen kun nousee esimerkiksi Mafia III:n kohtaus, jossa kalojen kanssa uinuva vihulainen päätyy huvipuiston vetonaulaksi. Jotain vastaavaa olisi voinut toivoa Man of Honoriltakin.

Muu sisältö onkin perinteisempää höttöä. Jo aiemmin ilmaiseksi julkaistu Free Ride -laajennus esitteli pienemmät haastetehtävät, joissa ajetaan kilpaa, salamurhataan nimetty kohde tai kurmuutetaan vihollisaaltoja. Samaa lisäpuuhaa on tarjolla tälläkin kertaa useamman tunnin edestä. Tuttuja ympäristöjä hyödyntävät haasteet eivät ole erityisen viihdyttäviä, mutta niiden avulla Enzon pankkitili täydentyy rivakasti tarpeellisia ase- ja menopelihankintoja varten.

Lue myös: Motorolan yllättävä aluevaltaus – arvostelussa Moto Sound Flow

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki. Kuten pelisarjalle sekä avoimen maailman seikkailuille on turhankin tyypillistä, kerättävää ei voi olla koskaan tarpeeksi. Tällä kertaa pelaajan nuohottavaksi jäävät roimat 40 etsintäkuulutusta, jotka on ripoteltu pitkin poikin laajaa pelimaailmaa. Mitään hyötyä näistä ei ole, mutta ehkäpä muistokirjoitukseeni voi sitten joskus laittaa merkinnän tästäkin trophystä. Kolme uutta autoa, kaksi lisähevosta sekä kuusi tuoretta pyssyä täydentävät kokonaisuuden.

Man of Honor on laajennuksena hyvää perustasoa. Se tarjoaa lisää pelattavaa mainioon alkuperäisseikkailuun, minkä lisäksi laadukkaan pelitunnin hintalappu jää kohtuulliseksi. Ehkäpä sisällöt olisi voinut julkaista hieman lähempänä alkuperäistä julkaisua, jolloin teos olisi paremmin muistissa. Lisäksi tehtävät voisi vallan mainiosti ujuttaa tarinan sisään ilman, että ne pitäisi erikseen käynnistää päävalikosta. Tämä toisi mahdolliselle uusintakierrokselle lisää potkua.

Pienistä marmatuksista ja kritiikeistä huolimatta pidin Man of Honorista sekä syystä palata The Old Countryn pariin. Vaikka sisällön olisi suonut olevan hieman väkevämpää ja kenties mukaan olisi voinut ujuttaa jonkin uuden mekaniikankin, tällaisenaankin parituntinen tarinasisältö on Mafian ystäville huomionarvoista. Perushyväkin on tämän sarjan kohdalla riittävää, capiche.

Saatavilla: PC, PS5, PS5 Pro (testattu), Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, pelinsisäiset ostot)

YHTEENVETO:
⭐⭐⭐½
Ykkös- ja nelos-Mafian välille siltaa rakentava tarinalaajennus ei häikäise sisällöllään tai sen määrällä, mutta pelisarjan ystävät viihtyvät silti takuuvarmasti.

Tätä on odotettu! Syksyn realityuutuus: Mafiajussille morsian.

Lue myös: Ei mikään tavallinen näppäimistö – arvostelussa Logitech G512 X 75

Lue myös: Ankeutta ja toivoa ennen epidemiaa – arvostelussa Resonance: A Plague Tale Legacy

Lue myös: Voittamatonko? – Arvostelussa Invincible VS

Lisää Tilt.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi