Legend of Kay

12.04.2005

PS2:n tasoloikintojen kirjo on monipuolinen ja laadukas. Jak 3 ja Ratchet & Clank 3 ovat genren viimeisimmät suurvisiirit. Uutena tulokkaana markkinoille pyrkii lapsenmieliseen maailmaan sijoittuva Legend of Kay. Siinä Kay-kissa ryhtyy taistelemaan kotisaarensa vallanneita ilkeitä gorilloja ja rottia vastaan. Seikkailun aikana kohdataan pääasiassa söpöjä pikkuotuksia sekä vähemmän söpöjä, silti lastenohjelmista revityn näköisiä pahiksia. Onkin hassua, että tällainen söpöilyrupeama on saanut K11-merkinnän.

Kohtalaisen korkeaa ikärajaa voi kyllä perustella pelin sisältämillä toimintaosuuksilla, joissa miekat heiluvat ja loitsut lentävät. Taistelujärjestelmä on monipuolinen. Kay osaa jos jonkinlaisia liikkeitä, joita voi yhdistellä tehokkaiksi komboiksi. Vihollisten tekoäly ei ole mullistava, mutta isommat vihollisjoukot ja perinteisemmät tasohyppelyosuudet pitävät vaikeustason keskinkertaisena – erinomaisesti pelin yleisilmeeseen sopivana.

Omalaatuista maailmaansa lukuun ottamatta Legend of Kay ei loista omaperäisyydellään. Peli kuitenkin hyödyntää tasohyppelyiden perinteisiä elementtejä niin hyvin, että on julkaisunsa ansainnut. Sääli, että Legend of Kay julkaistiin juuri PS2:lle, jolla kilpailevien tasohyppelyiden laatu on selvästi korkeampi kuin millään muulla alustalla. Tämän vuoksi peli saattaakin jäädä isompien julkaisujen varjoon.