Klassikko kestää aikaa, ei laiskaa remasterointia – arvostelussa Mafia II: Definitive Edition (PS4)

Mafia-trilogian uudelleenjulkaisut pukataan pihalle varsin nopealla aikataululla. Säntäys alkaa kakkososasta, joka jättää valitettavasti paljon harmiteltavaa.

Vuonna 2002 ilmestynyt Mafia on yksi oman pelihistoriani tärkeimpiä klassikkoteoksia. Vaikka tekninen puoli ei täysin moitteeton ollutkaan, tunnelmaa pursusi kuin lyijyä Thompson-kiväärin lippaasta. Eipä siis ihme, että vuonna 2010 julkaistu Mafia II oli tuolloin ympyröitynä jokaiseen mahdolliseen kalenteriin. Odotuksesta kertonee kaiken oleellisen se, että kyseisen pelin demo on ainoa pelaamani testipätkä ensimmäisen PlayStationin jälkeen. Kakkososa oli pienistä virheistään huolimatta ehta klassikko, joka osasi hyödyntää valttikorttejaan oivallisesti. Niinpä tieto teoksen Definitive Edition -remasteroinnista sai todellisen juhlahumun päälle. Harmillisesti ehostus jättää kuitenkin todella paljon jossiteltavaa.

1940- ja 1950-luvuille sijoittuva Mafia II jatkaa pitkälti ykkösosan tahdissa. Lyhyt piipahdus toisen maailmansodan taistoissa opettaa toiminnan salat, minkä jälkeen onkin aika sännätä venyttämään lakikirjan pykäliä Yhdysvaltojen itärannikolle. Aihepiiristä huolimatta rikollisorganisaatio jää hitusen taustalle, sillä teos keskittyy erityisesti päähahmo Vito Scalettan sekä tämän lapsuudenystävä Joe Barbaron väliseen veljeyteen. Kuomat toki kuluttavat päivänsä autoja ryöstellen, vihollisperheitä murjoen sekä muita aktiviteetteja puuhaillen. Hahmojen väliset kemiat sekä motivaatiot on käsikirjoitettu loistavasti.

Avoin Empire Bayn kaupunki huokuu aikakautensa tunnelmaa yhä edelleen. Autot viilettävät vauhdikkaasti lähinnä alamäessä, radiossa pauhaavat aikakautensa hittibiisit ja poliisit katsovat toiseen suuntaan pientä lisärahoitusta vastaan. Mafia II on tarina miehistä, eikä naisilla ole maailmassa sen enempää sijaa. Ne harvat mukana olevat lyylit ovat joko alistettuja perheenjäseniä, ilotalon viihdyttäjiä tai kerättävien Playboy-lehtien kannen kaunistajia. Jos vahvat naishahmot ovat pelaamisessa tärkeitä, katse kannattaa suunnata muualle. Tekijätiimi on kuvannut aikakauden, joka eroaa nykyajasta merkittävästi. Harva julkaisija sulattaisi vastaavaa visiota enää alkaneella vuosikymmenellä.

Aika on tavannut olla erityisesti räiskintäpeleille julma, eikä Mafia II: Definitive Edition pysty tekemään poikkeusta sääntöön. Toiminta on vanhanaikaista suojaräiskintää, jossa esteen takaa odotellaan esille pomppaavaa vihulaista. Terveys paranee itsestään, eikä avoimeen tuliluikkuvääntöön juokseva selviä hengissä edes helpoimmalla pelatessa. Systeemi sinänsä on siis samanlainen kuin nykyajan julkaisuissakin, mutta harmittavasti tekoäly jättää runsaasti toivomisen varaa. Vihollinen ei perinteiseen tapaan iske idästä tai koukkaa lännestä, vaan pahikset kykkivät omien suojiensa takana ajasta ikuisuuteen. On suorastaan koomista nähtävää, kun poliisisetä tulittaa koko osavaltion ammusvarastot samaan esteeseen. Onneton tekoäly tekee pelistä varsin helpon, joten paketti kannattaa aloittaa suosiolla vaikeimmalla vaikeusasteella.

Onneksi ikääntynyt toiminta ei haittaa, sillä itse teos on silkkaa rautaa. Tehtävät, maisemat, Empire Bay sekä hahmot iskevät jatkuvasti lisää pökköä pesään. Erityisesti dialogi on hyvää ja uskottavaa. Pesäero vaikka GTA-sarjan vitsikkäisiin repliikkeihin on selvä, sillä Mafian jutustelut tuntuvat aidoilta. Päätarinaan kuluvat noin 15 tuntia sujahtavat huomaamatta eteenpäin. Ainoa pieni murhe tarinankerronnassa on jako lukuihin, jotka sijoittuvat eri aikakausiin. Systeemi toimii muuten hienosti erityisesti muuttuvan maailman takia, mutta Viton omaisuus ja varustus tapaa lukujen välissä kadota historian syövereihin. Lisätienestejä voi ansaita esimerkiksi autoja varastamalla tai putiikkeja ryöstämällä, mutta vähänpä ekstrahillosta on iloa, kun seuraavan välivideon jälkeen rehellisehkön puoleisella työllä ansaitut dollarit ovat hävinneet.

Definite Edition sisältää myös teokseen julkaistut kolme lisäsisältöpakettia sekä pääpelin alusta asti käytössä olevia sporttiautoja. Vahvinta sisältöä edustaa Joe’s Adventure, jonka parissa vierähtävä kuusituntinen tarjoaa lisävaloa päätarinan keskivaiheille. Harmillisesti osuutta ei ole sisällytetty teokseen, vaan se täytyy erikseen käydä valitsemassa päävalikosta. Tarinatehtävät olisi mieluusti ympännyt mukaankin, mutta toisaalta muun sisällön nivominen taitaisi olla tekemätön paikka. Joe-kuoman seikkailut sisältävät nimittäin Betrayal of Jimmy– ja Jimmy’s Vendetta –laajennusten tavoin täysin uudenlaisen Mafia-kokemuksen. Pläjäykset tarjoavat tukun pieniä arcade-tehtäviä, joissa keskitytään pienten verilöylyjen tai autorötöstelyjen ohella pisteiden haalimiseen. Lisäpojoja kertyy ylinopeudesta, sivuluisussa kaahaamisesta, pääosumista sekä erilaisista tapoista. Pakko sanoa, että tämän hienoutta en vieläkään ymmärrä. Tuloksia voi halutessaan vertailla verkossa muihin mafiosoihin. Lopulta Joe’s Adventure on kelpo lisä pakettiin muiden jäädessä hetkelliseksi lisäriemuksi tai saavutuslistan rasitteeksi.

Toistaiseksi Mafia II: Definitive Editionin italialaiset pullat ovat hyvin uunissa, mutta valitettavasti itse remasterointi on luokaton. Kaikesta ehostuksesta paistaa valitettavan selvästi läpi aidan matalin kohta. Sankariköörin pärstät on uusittu, mutta välivideot ovat muilta osin jätetty pitkälti ennalleen. Dramaattisten kohtausten tunnelataus jää pahasti paitsi, kun realistiselle Vitolle jutustelee pökkelöpää, jonka silmät osoittavat ties minne.

Vajavainen ulkoasu on toki remasteroinneissa jossain määrin hyväksyttävää, mutta muuta laiskuutta ei voi katsoa sormien lävitse. Nykivä ruudunpäivitys, säännöllinen kaatuilu, äänien särkyminen ja kuuluminen vain toisesta kaiuttimesta sekä rikottu saavutuslista eivät jätä selittelylle sijaa. Kaiken kruunuksi jo vuosikymmenen ajan tiedetyt bugit ja ongelmat – kuten kartalta tippuminen – ovat yhä mukana. Aiheuttaapa päänvaivaa myös ilmoitus 2K-tilin kirjautumisesta, joka jämähtää ruudulle mikäli teoksen käynnistää liian nopeasti. Pelaajat ovat remasteroinnista vastanneelle D3T-studiolle syystäkin raivoissaan. Päivityspakettien tarve on sen verran akuutti, että toivottavasti tiimi pakertaa parhaillaan pitkää päivää ongelmien liiskaamiseksi.

Vaikka kyseessä ei ole ehostetun Mafia 2:n ongelma, lieviä kysymysmerkkejä juolahtaa mieleen myös 2K:n toiminnasta. Toki konsolisukupolvi on lopuillaan ja koko trilogia pitää saada kuntoon pikaisessa aikataulussa, mutta järjestys tuntuu varsin eriskummalliselta. Teokset nivoutuvat yhteen erityisesti hahmojen sekä joidenkin tapahtumien osalta, joten uusimisten aloittaminen kakkosesta ennen tyystin uusitun ykkösosan julkaisua on eriskummallinen ratkaisu. Tämä erityisesti siksi, että erään todella koskettavan hetken käänteet jäävät ykkös-Mafian ohittaneilta täysin ymmärtämättä.

Mafia 2: Definitive Edition on upean pelin ala-arvoinen ehostus. Mikäli tarina on jäänyt aikanaan kokematta, on virhe syytä paikata mahdollisimman nopeasti. Erinomainen juonikuvio, mieleenpainuva käsikirjoitus, upea kaupunki sekä immersiivinen tunnelma tekevät kakkos-Mafiasta yhden menneen vuosikymmenen kärkijulkaisuista, eikä vanhentunut tekniikka vie kokemuksesta parasta terää. Joe’s Adventures on varsin pätevä lisä pakettiin, eikä kahdesta muustakaan laajennuksesta viitsi nipottaa, sillä ovat varsin erillistä ekstrasisältöä.

Vaan sitten toinen puoli arvostelua on itse remasterointi. Siitä ei pääse mihinkään, että teos oli julkaisupäivänä suurimmalta osin täysin keskeneräinen, eikä päivityspaketeista ole vielä viikkoa myöhemmin mitään tietoa. Tällä hetkellä kannattaakin varautua siihen, että tarinakappaleita joutuu toisinaan pelaamaan pariinkin otteeseen ennen kuin välivideosta pääsee eteenpäin. Selvisin kahdesta latausvirheestä konsolin uudelleenkäynnistyksellä, mutta viimeisellä kerralla onni ei enää ollut myötä.

Tekniset ongelmat ovat tällä hetkellä niin syvällä klassikon sisällä, että tekijätiimiltä on syytä odottaa toimenpiteitä. Päivityspaketteja odotellessa kannattaakin odottaa syksyyn ja alkuperäisen Mafian uusioversioon, jotta seikkailut voi kaluta läpi järjestyksessä. Mikäli edes suurin osa ongelmista saadaan siihen mennessä liiskattua, Mafia 2: Definitive Edition kannattaa ehdottomasti hankkia kokoelmiin. Klassikko on asemansa ansainnut, sen osoitti aivan liian myöhäiseksi venyneet pelisessiot. Puitteet jättävät kuitenkin harmillisen jälkimaun. Tällä tavalla ei rakastettua pakettia saisi kohdella.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)

PC-version arvostelun voit lukea täältä.
Xbox One -version arvostelun voit lukea täältä.

”Nyt kun Vito näemmä unohti käydä kaupassa niin herkutellaan grilliruuan sijaan sitten ihan nestemäisellä päivällisellä.”