DYSCHRONIA: CHRONOS ALTERNATE
Dystooppisessa tulevaisuudessa ihmiset viettävät pääosan ajastaan jaetussa virtuaalisessa unitilassa. Haavemaailma on turruttanut ihmisten mielet sen verran tehokkaasti, että muun muassa rikollisuudesta on päästy eroon kokonaan. Järjestelmän kehittäjä Professori Rumford kuitenkin murhataan ja päähenkilön virassa häärivä Hal Scion lähetään paikan päälle tutkimaan tapahtumia. Hieman Phoenix Wright -sarjan pelejä muistuttava kokemus on isolta osin lähempänä visuaalista romaania kuin perinteistä videopeliä. Graafisesti paketti ei päätä huimaa, mutta erityisesti hahmomallit on toteutettu erinomaisesti. Animehahmojen kohtaaminen silmästä silmään virtuaalitodellisuudessa on jokseenkin omituinen ja hämmentävä kokemus. Taatusti julkaisutarjonnan erikoisinta antia. Episodipohjaisen seikkailun osat 2 ja 3 julkaistaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, kielenkäyttö)
REZ INFINITE
Jo muinaiselta Dreamcast-konsolilta tuttu kulttiklassikko sai alun perin VR-versionsa jo vuosia sitten. Erinomaisesti virtuaalimaailmaan käännetty rytmipeli vetää edelleen mukaansa uskomattomalla tehokkuudella. Näpsäkät elektrosoundit ja minimalistinen graafinen tyyli ovat myös ikääntyneet kuin arvokas viini. Rytminen räiskintä on virtuaalitodellisuudessa vaivatonta ja ohjauksen nyanssit ymmärtää välittömästi pelin käynnistyessä. Uutuutena pakettiin on lisätty mahdollisuus käyttää tähtäykseen pelkkää katsetta. Silmien pyörittely on uskomattoman toimivaa ja antaa pienen ensikosketuksen siitä, mihin kyseistä teknologiaa voi tulevaisuudessa hyödyntää. Teoksen faneille mainittakoon, että myös trance-vibrator moodi on edelleen valittavissa tuttuun tapaan.
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)
SONG IN THE SMOKE REKINDLED
Kivikautta muistuttavaan maailmaan sijoittuva Song in the Smoke on erinomainen selviytymispeli. Yksinkertaisesta graafisesta ilmeestään huolimatta teos on immersiivinen sekä tarkkaan ja johdonmukaisesti suunniteltu seikkailu. Nuotioiden sytyttely, keihäiden vuoleskelu sekä kaikenlainen näpertely on toteutettu ennen kaikkea intuitiivisesti. Yön pimeydessä pahaa aavistamatonta selviytyjää vaanivat vaarat pitävät myös pelaajan tehokkaasti varpaillaan koko kokemuksen ajan. Uudet liikeohjaimet pääsevät oikeuksiinsa toden teolla tosimaailmaa muistuttavilla elementeillä ja mekanismeilla leikkiessä. Kokemus on poikkeuksellisen laaja ja tarjoilee käytännössä kokonaisen avoimen maailman rohkeille seikkailijoille tutkittavakseen.
Ikäraja: PEGI 16 (voimakas väkivalta)
TETRIS EFFECT: CONNECTED
Kertakaikkisen erinomainen Tetris Effect kääntyy myös VR-muottiin. Tarjolla on kattaus hapokkaita visioita, tarttuvaa musiikkia ja totutun koukuttavaa pelattavuutta. VR-ominaisuudet eivät varsinaisesti räjäytä tajuntaa, mutta ne tuovat kuitenkin oman pienen vivahteen touhuun. Itse tetriminot järjestellään edelleen täysin kaksiulotteisella kentällä. Pelialueen ulkopuolella tapahtuvat graafiset efektit levittäytyvät pelaajan ympärille tavalla, joka luo poikkeuksellisen tunnelmallisen kokemuksen. Tetris Effect: Connected on myös muista PSVR2-alustan pelien normeista poiketen pelattavissa kokonaan tavallisella DualSense-ohjaimella liikeohjaimen sijaan.
Ikäraja: PEGI 3
THUMPER
Jo alkuperäiseltä PSVR-alustalta tuttu rytmipeli toimii edelleen juuri niin mainiosti kuin jo julkaisunsa aikaan. Täysin abstrakteilla ja absurdeilla tasoilla liikehtivä teos on pakko nähdä, sillä sen selittäminen on jokseenkin haastavaa. Tarkoituksena on metallisen kovakuoriaisen muodossa kiitää jossain järjen rajojen ulkopuolella kulkevaa rataa pitkin tuhoten muinaisia uinuvia jumalia sekä petoja rytmisesti näppäinkomentoja nakuttelemalla. Jo alkujaan silkinpehmeä kokemus pääsee todella oikeuksiinsa uusitun kuvatarkkuuden ja väritoiston ansiosta. Kokemus vastaa ominaisuuksiltaan muuten aiempia versioita, mutta lisätty tuki kypärän haptiikalle tekee touhusta vielä entistäkin kuumottavampaa. Taatusti paras koskaan julkaistu eksistentiaalista kauhua sykkivä hyönteispohjainen rytmipeli!
Ikäraja: PEGI 7 (kauhu, väkivalta)
ZENITH: THE LAST CITY
Zenith edustaa virtuaalitodellisuusalustoilla harvemmin nähtyä massiivimoninpelien genreä. Animetyylinen grafiikka on ihan mukiinmenevää, joskin laitteiston tehoista toivoisi saavan irti hieman näyttävämpiä näkyjä. Vaikka kyseessä on mekaniikoiltaan ja tarinankuljetukseltaan perinteinen MMO-kokemus, tuo liikeohjaukseen pohjautuva taistelujärjestelmä ja vahva läsnäolon tunne mukanaan merkittävästi lisää kiinnostavuutta. Pelin pitäisi tukea myös kaikkien julkaisualustojen välistä moninpeliä ja jopa tallennukset toimivat ristiin laitteistosta huolimatta. Kirjoitushetkellä ristiinpeluu ei kuitenkaan vielä ollut aktivoituna, joten eri laitteita käyttävät ystävykset joutuvat odottamaan vielä tovin kimppasessioitaan. Vaikkei Zenith varsinaisesti ole lajityyppinsä omaperäisimpiä julkaisuja, herättää se mielenkiinnon moninpelattavia roolipelejä kohtaan virtuaalitodellisuuden parissa.
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta)
Otsikkokuva pelistä Song in the Smoke Rekindled.
Lue katsauksen ensimmäinen osa täältä.
PlayStation VR 2 -laitearvostelun voit lukea täältä.