IO Interactiven kaksiosainen Hitman-sarja on ollut PC-pelaajien suosiossa ja syystä. Kauniiden grafiikoiden lisäksi nämä tanskalaiset pelinkehittäjät ovat luoneet mielenkiintoisen pelikokemuksen. Kerrankin pelaaja pääsee palkkatappajan saappaisiin ja stereotypioita tihkuvan uroksen sijaan synkkä antisankarimme nimeltään 47 tappaa rahasta.
Pelin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti valinnan vapaus tehtävää suorittaessa. Sen lisäksi, että kohdetta voi lähestyä haluamastaan ilmansuunnasta, eliminointitavankin voi monesti päättää. Eli käyttääkö autopommia, kiikarikivääriä tai vain brutaalisti rynkkyä. Vaikka hiipiminen, valepukujen käyttäminen ja taktikointi on välttämätöntä, ei peli sorru kestämättömän vaikeaan vaikeustasoon. Niinpä ajoittain kärsimättömämpi voi edetä aseet laulaen. Ainoa suurempi miinus tulee yllättävästä seikasta. Nimittäin peli vaatii käyttöönsä koko perusmuistikortin kapasiteetin yhtä tallennusta varten!
Kaiken kaikkiaan Hitman 2 on hyvä peli ja Gamecuben ohjainkin toimii kiitettävän hyvin tällaisessa pelissä. Grafiikkapuolella kaikki pieniä puutteita lukuun ottamatta on kunnossa ja musiikista vastaa Budapestin sinfoniaorkesteri. Tehtävät ovat myös mielenkiintoisia ja kenttäsuunnittelu hyvää. Vaikka Hitman 2 tuli Gamecubelle näinkin myöhään, on se ehdottomasti tutustumisen arvoinen.