Pitkään odotettu GTR palkitsee odottajansa. GTR-pelissä asetutaan meillä vähemmän tunnetun FIA GT-luokan kilpurin rattiin. Simbinin tekijätiimi on onnistunut luomaan realistisen illuusion siitä, millaista on käskeä näitä käsittämättömän kalliita ohjuksia pienillä radoilla ympäri Eurooppaa.
Parhaimmillaan GTR on tietysti rattiohjaimen kanssa, mutta pelaaminen onnistuu myös näppäimistön avulla. Tällöin on hyvä vaihtaa hankalat esiasetukset paremmin ajamiseen sopiviksi.
Pelissä on mukana kaikki FIA GT- ja NGT-luokkien autot. Luokkien pienuus käy ilmi siitä, että kilpailuissa radalla on kahden eri ryhmän autoja. Kierrosajoissa erot ovat useita sekunteja, eli jossain vaiheessa kilpailua on pakko ohittaa tai antaa tietä. GTR:n autoista erottuvat ainakin Dodge Viper, Lamborghini Murcielago ja Lister Storm. Autoja on myös mahdollista säätää.
Takavetoisen, useampia satoja hevosvoimia kahdelle pyörälle antavan miljoonakilpurin käskeminen on haastavaa puuhaa jo ihanneolosuhteissakin. Lisäksi säävaihtelut voivat tuoda yllätyksiä läpi kisaviikonlopun. Onneksi kaikkea ei tarvitse osata heti itse, vaan esimerkiksi luistoneston, lukkiutumattomat jarrut, jarrutus- ja ohjausavustajan tai ajovakaudenhallinnan voi kytkeä päälle koska vain haluaa.
Graafisesti peli on hyvää ylätasoa, vaikka esimerkiksi yleisö onkin tuttua pahvitauluosastoa. Erinomainen ajomallinnus ja todella hyvätasoinen äänimaailma luovat kunnon kuminkäryistä kilpailutunnelmaa. Tarjolla on myös nettipeliä, vaikka yksinpelissäkin on opeteltavaa pitkäksi aikaa.
GTR on erinomainen ajopeli kilpaluokasta, jossa on häivähdys entisaikojen glamouria ja vaaran tunnetta.