FinnWars tuo suomalaisuutta Battlefieldin modikulttuuriin. Nimen mukaisesti tarkastelussa ovat Suomen sodat. Ensimmäisessä julkaistussa alpha-versiossa rajoitutaan pelkkään talvisotaan.
Pääpaino FinnWarsissa on hyvin toteutetulla jalkaväkisodankäynnillä. Siinä on nähty vaivaa ja se on modin parhain puoli huolimatta pienistä tasapainoeroista eri aseiden kesken. Jalkaväkisotaan keskittyminen ei tarkoita, etteikö kentällä olisi myös raskaampaa tavaraa. Nykyisessä testiversiossa raskaamman raudan määrä on hyvin pieni, mutta jo tulossa olevat päivitykset lupaavat lisää vempaimia kentälle.
Graafisesti FinnWars on ailahteleva. Osa tekstuureista on hyviä, osa taas on ala-arvoisia. Kenttäsuunittelu kuitenkin toimii ja suomalainen metsä näyttää suomalaiselta metsältä. Sotatantereelta löytyy myös juoksuhautoja, joiden vyöryttäminen on oikeasti jännää puuhaa. Tekijät ovat keksineet tehdä silloistakin räjäytettäviä ja sijoittaa kartalle miinakenttiä.
Äänimaailmaltaan FinnWars on täysin raakile. Seuraavien päivitysten pitäisi jo tuoda kotitekoisia ääniä taistelukentälle.
FinnWars on kaikkea muuta kuin valmis modi. Lukuisat pienet bugit ja lapsentaudit rikkovat vielä pelielämystä. Kehitystiimi FinnWarsin takana on täysin tietoinen ongelmista ja töitä tehdään niiden korjaamiseksi yötä päivää. Nykyinen alpha-versio osoittaa, että FinnWarsin tulevaisuus näyttää hyvältä. Pelkästään Suomi-Neuvostoliitto maaottelun kokeminen on pelimaailmassa niin harvinaista herkkua, että se herättää aina suomalaisten mielenkiinnon. Nykyversiota en suosittele muuta kuin vannoituneimmille Battlefield fanelle, mutta pitäkää muutkin tätä modia silmällä.