Enpä olisi uskonut, että löytäisin itseni luojan vuonna 2023 arvostelemassa kahta eri virtuaalista showpainimittelöä. All Elite Wrestlingin nousu promootiona on ollut hurjaa nousukiitoa lähtökuopista asti, ja yhtäkkiä tulokkaan rymistelyä pääsee kokemaan myös kotikonsoleiden kautta. AEW: Fight Forever tuntuu samaan aikaan raikkaalta ja omituisen tönköltä. Syy fiilikseen paljastuukin hyvin äkkiä jo ensimmäisten vyötäröheittojen ja superpotkujen jälkeen.
AEW: Fight Forever lainaa todella vahvasti 2000-luvun alussa esiintynyttä AKI Corporationin taistelu- sekä painipelien reseptejä. Mistään röyhkeästä identiteettivarkaudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tämä on ollut All Elite Wrestlingin ja teoksen kehittäneen Yuke’sin tarkkaan valittu lähestymistapa. Siinä missä WWE:n 2K-sarja on jo pitkään luottanut realismiin, AEW: Fight Forever integroi arcadekakkulat päähän pikaliimalla. Lopputuloksena on helposti lähestyttävä virtuaalinen painikehä, joka kutsuu erityisesti vanhan liiton ottelijoita matkaansa.
Pelattavuuden kivijalkaa kannattelee timanttisen kova ohjainasettelu, josta WWE 2K23 keräili soraääniä pieni tovi sitten. Yhdestä napista vedetään käkättimeen, toisesta potkitaan berberiin ja kolmannesta viskotaan kaveria mattoon kuin perunasäkkiä kellariin. Bonuksena torjunnat iskuja sekä heittoja vastaan on näppärästi asetettu ohjaimen olkapainikkeisiin. Kokonaisuus ei tietenkään muodostu vain näistä muutamasta napista, mutta pohja toimii silti hiton hyvin.
AEW: Fight Foreverin rosteri koostuu 49:stä painijasta joiden lisäksi on mahdollista tehdä omia luomuksia kehään kinastelemaan. WWE:hen verrattuna hahmonluonti on todella heikko kokonaisuus ulkonäköpoliittiselta näkökulmalta, mutta varsinaisen painityylin luonti liikkeiden osalta on suorastaan ylitsevuotavainen. Oman snägäritaistelijan luonnissa käytetty aika venähtääkin ihan päinvastaisessa kategoriassa kuin kevään 2K23:ssa. Ristiriitaisesta tunnelmasta riippumatta oman painijan luonti on aina iso plussa, sillä sen avulla saat muovattua pelityyliäsi juuri itsellesi sopivaksi.
AEW: Fight Forever opettaa jo ensimmäisen ottelun jälkeen, että vaihtelevuudesta palkitaan. Jokainen ottelu – oli se sitten yksin, kaverin kanssa tai uramoodissa – arvioidaan heti ratkaisun jälkeen. Pelaajaa palkitaan virtuaalivaluutalla, jonka määrä vaihtelee ottelusta saadun arvosanan perusteella. Arvio perustuu muun muassa otteluun käytetyn ajan ja erityisesti erilaisten hyökkäysten käytön perusteella. Toisin sanottuna virtuaalipainijan palkkakuitti jää melko ohkaiseksi, jos vartin mättää oikeaa koukkua ja sylkee vain päälle. Kekseliäisyydestä palkitaan todella avokätisesti.
Tulokas tai ei, AEW: Fight Forever sisältää vallan mukavan määrän eri ottelutyyppejä koluttavaksi. Perinteisillä säännöillä taistelubalettia voi harrastaa mies miestä vastaan tai tiimiotteluiden muodossa. Kaikki-vastaan-kaikki asetelmalla taistoa saa kokea myös kolmestaan sekä neljästään. Erikoisempia elämyksiä ovat ehdottomasti Lights Out sekä hyvinkin eksoottisesti nimetty Exploding Barbed Wire Deathmatch, joka on juuri sitä mitä nimessäkin lukee. Lights Out on täysin säännötön ottelu, jossa tuolit, pöydät, pesäpallomailat ja vaikka mitkä kohtaavat kalloa kivuliaasti. Jälkimmäisessä kahinassa kehä on ympäröity sähköistetyllä piikkilangalla, josta ei ole pääsyä pois. Ja kyllä, kehä räjähtää tietyn ajan kuluttua, jolloin painijoiden kuntopalkki huutaa melko dramaattisesti ottelu kuitenkin jatkuen. Samat ottelutyypit ovat saatavilla myös verkkopelin puolella. Testiotteluiden kohdalla nettikoodi vaikutti ihan pätevältä kunhan vastassa ei ole amerikkalaista viivettä. Pelihaku kesti myös yllättävän pitkään, mutta en ollut ihan varma oliko kyseessä pelaajien vähyys vai oliko linjoilla vasta arvostelukopioiden omistajat.
Miellyttävän alkulämmön jälkeen AEW: Fight Foreverin kompastukset alkavat tulla esiin. Uramoodiksi nimetty Road to Elite on melkoisen ontto kokonaisuus, joka jättää paljon toivomisen varaan. Uraa voi koluta oikeilla painijoilla, mutta suosituksena on itseluodun kaverin käyttö. Moodissa käytävä tarina kulkee samaa rataa hahmosta riippumatta, joten ensimmäisen reissun jälkeen kaikki on nähty. Uralla edetään viikosta toiseen ottelu kerrallaan, joiden välissä matkustetaan, evästetään sekä esimerkiksi kuntoillaan. Harrasteilla mikromanageroidaan painijan muun muassa kuntoa ja yleistä fiilistä, että ollaan varmasti tikissä loppuviikolla häämöttävää ottelua varten. Matseja tahkoamalla kerrytetään virtuaalivaluutan lisäksi kokemuspisteitä, joilla oman painijan kykyjä kehitetään ja availlaan uusia tapoja painia. Valmista painijaa käyttäessä kokemus on tosiaan sama, mutta ilman kehitysmahdollisuuksia, joka tekee julkkisottelijalla uran läpikäymisen turhaakin turhemmaksi.
Kompastuksesta seuraava on teoksen graafinen ulkoasu. Nopealla vilkaisulla mikään ei vaikuta järkyttävän erikoiselta, mutta AEW: Fight Foreverin tapa toteuttaa oikeiden painijoiden ulkonäkö on melko karua katsottavaa. Koko kööri on tunnistettavissa, silti osan porukan kasvonpiirteet ovat kuin kuumehoureisen kuvittamia painajaisolentoja. Muutenkin koko teoksen habitus on jokseenkin sarjakuvamainen oudoilla graafisilla ratkaisuilla, mutta se ei varsinaisesti kokemusta tuhoa. Äänipuoli onneksi rokkaa ja toisinaan painijoiden päästämät kivun karjaisut sekä örähdykset aiheuttavat pientä ääneen hymähtelyä.
Loppujen lopuksi AEW: Fight Foreverilla on annettavana aikakapseli männävuosien arcademaisista tunnelmista, jotka hymyilyttävät ainakin kaltaistani kolmekymppistä taistelupelifanaatikkoa. Modernisoitu nostalgia tosin saattaa työntää luotaan nuorempaa pelaajasukupolvea, mutta luulen tämänkin olleen ihan strateginen valinta. En usko tämän olevan All Elite Wrestlingin viimeinen esitys virtuaalikehässä. Askel kentälle on aavistuksen horjuva, mutta kyllin vankka jatkoaskeleille.
Saatavilla: Nintendo Switch, PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (testattu X)
Ikäraja: PEGI 16 (voimakas väkivalta)
YHTEENVETO:
*** / *****
Nostalgian ja retron täyttämä aikakapseli, jonka viihdyttävyysarvo on tarkoin valikoidulle kohdeyleisölle. Vaikka kuumeunelta tuntuva ulkoasu pelästyttää ja viihdyttää, ei se kuitenkaan lyö koko pakettia roskakoriin. Uuden sarjan ensimmäiseksi osaksi ok-tason kokonaisuus, jossa potentiaalia tulevaisuudessa vaikka mihin.
”Polvessani on tikku, ota se POOOOOOIS!”