Vuonna 1997 ilmestynyt scifistinen kulttielokuva ilmestyy videopelinä RTS-muodossa – tästä siinä on kyse

Starship Troopers ilmestyy vielä tänä vuonna.

09.02.2021

Uutisoimme viime viikolla, miten Starship Troopers ilmestyy videopelinä.

Kerroimme tuolloin seuravaa:

Paul Verhoevenin ohjaama Starship Troopers ilmestyi vuonna 1997.

Elokuvan ironia ja sodanvastainen sanoma viuhui tuolloin ohi todella monelta sen nähneeltä katsojalta. Vuosien varrella leffasta on tullut kuitenkin todellinen kulttisuosikki.

Vuonna 2019 ilmoitettiin, että leffasta on tulossa RTS-peli Starship Troopers: Terran Command. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa, mutta nyt pelistä on saatu viimein uutta pelikuvaa.”

Pelistä on kerrottu myös tarkempia tietoja. Uutsointien mukaan kyseessä on yksinpeli, josta lytyy 21 tehtävää. Pelaaja osallistuu elokuvasta tuttuihin ikonisiin kohtauksiin kuten Klendathun taisteluun. Uutisointien mukaan peli on yhtä verinen ja raaka kuin elokuvakin.

Pelin tekee Slitherine Games, joka on tunnettu muun maussa Pantzer Corps -peleistä.

Katso pelin traileri alta.

 

Lisää luettavaa