Videopelin matka voitolle voi olla pitkä – Amnesia-hittipelin seuraajalla kesti vuosi päästä omilleen

Siinä missä suurimmat hittipelit tahkoavat melkoisia tuloksia heti julkaisupäivänä, voi pienemmän pelin matka päästä omilleen olla pitkä. Tämä käy hyvin ilmi siitä, että viime vuonna ilmestynyt kauhupeli SOMA on Game Informerin mukaan vasta nyt alkanut tuottaa voittoa.

Ruotsalaisen Frictional Games -studion SOMA julkaistiin 22. syyskuuta 2015, ja vasta nyt, myytyään puoli miljoonaa kappaletta, peli on päässyt voitolle. Pelin matka tuottoisaksi oli pitkä siitäkin huolimatta, että studion aiempi kauhupeli Amnesia: Dark Descent oli ollut menestys.

”Vaikka meillä oli yhden kauhupelin tehneinä hyvät lähtökohdat, Somaa ei ollut helppo myydä”, kerrotaan Frictional Gamesin tuoreessa blogipostauksessa. ”Peli perustuu pitkälti tiettyjen teemoja välittämiseen pelaajalle, ja tämän selittäminen osoittautui erittäin vaikeaksi tehtäväksi.”

Frictional Games on myös paljastanut, että SOMAn kehittäminen kesti kaikkiaan viisi vuotta, ja se maksoi kymmenen kertaa enemmän kuin studion edellinen peli. Kyseessä oli siis kunnianhimoinen projekti, mikä osaltaan selittää, miksi voitolle pääseminen on kestänyt näin kauan.

Lisää luettavaa