Arvostelussa Soma – ”Loppu on brutaali. Peleissä harvoin näkee mitään vastaavaa.”

26.11.2015

Periaatteessa ruotsalaisen Soma-pelin asetelma on tuttu. Merenalaisessa tutkimuskeskustessa on jotain vialla. Missä kaikki ovat? Estetiikka tuo mieleen Bioshock-pelit tai Dead Spacen. Kun peliä pelaa vähän pidemmälle, käy ilmi, että Soma saa perinteisestä asetelmasta irti hämmästyttävän paljon.

Pelin pääosassa on tutkiminen, arvoitusten ratkominen ja hirviöiden välttely. Käsikirjoitus ja tarina ovat erittäin hyviä, ja scifimaailman herättämät kysymykset jäävät mietityttämään pitkään sen jälkeen kun peli on ohi. Tarina paljastuu perinteiseen tapaan ympäristöstä löytyvien viestien ja esineiden kautta, mutta vanhaa menetelmää on harvoin käytetty näin onnistuneesti.

Pelaajan hahmo liikkuu tutkimuskeskuksesta toiseen merenpohjaa pitkin. Koska kaikki on romuna, siirtyminen on vaikeaa. Pelin arvoitukset ovat usein käytännöllisiä. Oveen pitää saada sähköä, jotta se aukeaa. Ne eivät ole valtavan vaikeita, ja usein enemmänkin tekosyy tutustua ympäristöön.

Hirviöt ovat Soman heikko kohta. Niitä vastaan ei voi taistella, vaan niiltä täytyy piiloutua ja hiipiä ohi. Hirviökohdat eivät nekään ole järin haastavia, mutta tuntuvat olevan jotenkin epäsynkassa muun pelin kanssa. Pelin pahimmat pelottelukohdat liittyvät niihin.

Soma on periaatteessa kauhupeli, ja sen ympäristö on pelottava. Varsinainen kauhu syntyy kuitenkin enemmän pelin teemoista kuin turhasta säikyttelystä. Pelissä on joitain yllätyksiä, mutta asetelma ei koskaan käänny päälaelleen. Pelaajahahmolle vain hiljalleen valkenee tarkalleen ottaen kuinka kamalasta tilanteesta on kyse.

Pelin tarinasta on vaikea puhua paljastamatta liikaa. Kysymykset kuulostavat ehkä liiankin filosofisilta: Mitä tarkoittaa olla ihminen? Millainen elämä on elämisen arvoista? Mikä on ”minä”? Käytännössä tilanteissa ei kuitenkaan ole mitään abstraktia. Pelin tarina on täysin suoraviivainen, mutta monet asioista joita pelatessa joutuu tekemään tuntuvat todella painavilta.

Loppu on brutaali. Peleissä harvoin näkee mitään vastaavaa.

Arvosana: 9

Lisää luettavaa