Vanha kunnon Farmville tulee taas – addiktoivaa puuhastelua tarjolla marraskuusta alkaen

Farmville 3 tulee marraskuussa.

07.10.2021

Aikoinaan Facebookin peliosastolla ihmisiä addikoitunut Farmville saa kolmannen osansa marraskuussa.

Farmville 3:n kerrotaan sisältävän yli 150 eläinlajia aina ihastuttavista alpakoista arvaamattomiin tiikereihin saakka. Minuutin mittainen trailerikin on jo tarjolla, mutta varsinaista pelikuvaa nähdään vain aivan sen loppupuolella, silloinkin pikkuruudulta ja vaivaisen muutaman sekunnin verran. Koukuttavaa puuhastelua lienee silti tarjolla edellisosien tapaan.

Zyngan Farmville 3 julkaistaan iOS- ja Android-laitteille marraskuun 4. päivä.

YouTube video

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa