Farmvillen julkaisija Zynga isottelee

25.01.2011

Esimerkiksi hypersuosittujen Farmvillen ja Cityvillen julkaisija Zynga on haastanut Blingville -nimisen pelin kehittäjät oikeuteen. Syyte on nostettu jo viime vuoden puolella, ja viime viikolla Blingvillen tekijät ovat jättäneet vastasyytteen.

Zyngan mielestä pelin viisi viimeisintä kirjainta hämäävät ostajaa niin, että nämä luulevat kyseessä olevan Zyngan peli. Blingvillen tekijöiden mielestä näin ei ole, joten perinteiseen bisnestyyliin homma vietiin käräjille.

Päätöstä kiistelylle ei luultavasti ihan lähiaikoina ole näkyvissä.

Asiasta kertoi GamePolitics.

(Keskustele uutisesta

Lisää luettavaa