Valven kannettava Steam Deck kuluttaa akkua kuin viimeistä päivää – tekeekö alle kahden tunnin peliajalla mitään?

Steam Deckin akku kuluu nopeasti.

09.02.2022

Valven Steam Deck on saapunut ensimmäisille pelimedioille vaihtelevien huomioiden saattelemana.

Kenties suurin napinan aihe liittyy pc-pelit tien päälle tuovan Steam Deckin akkukapasiteettiin, mikä ei näyttäisi ensifiilisten perusteella järin hyvältä. Valven virallisen tiedotteen mukaan akun pitäisi riittää 2-8 tunnin pelisessioihin, riippuen toki hieman käytetyistä asetuksista. YouTube-kanavat Gamers Nexus ja The Phawx ovat todenneet skaalan pitävän jotakuinkin paikkansa, vaikka akun saa kulumaan loppuun myös huomattavasti nopeammin. Esimerkiksi Devil May Cry 5 rajoittamattomalla ruudunpäivityksellä syö virrat loppuun alle puolessatoista tunnissa. The Phaws puolestaan ei ole saanut akkua kestämään missään tapauksessa luvattua kahdeksaa tuntia, mikä herättänee monessa huolta pelisessioiden pituutta ajatellen.

Ensimmäiset Steam Deckit lähetetään ostajille helmikuun 25. päivä. Lisätietoja varaustilanteesta suoraan Steamissa, täällä.

YouTube video

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa