Uutta pelisensaatiota povataan: “Tulossa oleva Sea of Thieves on paras Raren tekemä peli koskaan”

31.07.2015

Osa saattaa muistaa Sea of Thievesin E3-messuilta, kun taas osa ehkä ei. Messuilla oli sen verran paljon suuria jatko-osajulkistuksia, että osa tuoreista nimekkeistä meni monella ohitse. Kyseessä on kuitenkin yksi Rare-yhtiön tuoreista Xbox-yksinoikeuspeleistä, joka esiteltiin Microsoftin pressitilaisuuden aikana.

Muun muassa Perfect Darkista, Donkey Kongista ja Conker-sarjasta tutuksi tullut pitkän linjan kehittäjä hehkutti jo messuilla peliään, mutta nyt myös muualta on lähdetty kelkkaan mukaan. Microsoftin varapresidentti Kuso Tsunoda on nimittäin sanonut virallisen Xbox-lehden, Official Xbox Magazinen, haastattelussa, että kyseessä tulee olemaan paras Raren tekemä peli koskaan.

Uskoisin, että pelaajat saavat ajan kuluessa huomata, kuinka hyvin Raren Sea of Thieves kykenee vangitsemaan pelaajien mielenkiinnon herättämällä tunteita ja luomalla hienoja muistoja. Rarella ollaan hyviä tässä, ja haluamme kannustaa heitä tähän jatkossakin. Sea of Thievesistä tulee paras peli, mitä Rare on koskaan tehnyt.

Kyseinen kommentti on Tsunodalta paljon sanottu, sillä Rare on tehnyt niin paljon hyviä ja rakastettuja pelejä, että he ovat pian julkaisemassa historiaansa juhlistaakseen Rare Replay -nimisen 30 peliä sisältävän kokoelman.

Lisää luettavaa