Uusi Vampire: The Masquerade -peli nähdään toukokuussa – tältä se näyttää

Vampire: The Masquerade – Swansong näyttäytyy pelikuvalla.

19.03.2022

Julkaisija Nacon ja kehittäjä Big Bad Wolf Studio ovat tarjoilleet maistiaisia Vampire: The Masquerade – Swansongin tiimoilta.

Tarinavetoinen roolipeli sijoittuu Bostoniin, jossa vampyyrit piileskelevät ihmisten keskuuteen soluttautuneena. Pelaaja ohjastaa kolmea vampyyria, joiden vapaasti oman pelityylin mukaan muokattavat kyvyt auttavat rötösten ynnä muiden pulmien setvinnässä – joista voi ottaa nyt ensituntumaa alle upotetun pelikuvatrailerin muodossa. Alkujaan viime vuodeksi kaavailtu tekele joutui sittemmin monen muun pelin tavoin lykätyksi kehitystä hidastaneen koronapandemian takia. Uuden päiväyksen myötä pelin on tarkoitus saapua 19. toukokuuta.

Vampire: The Masquerade – Swansong on tuloillaan PlayStation- ja Xbox-konsoleille, Nintendo Switchille sekä Epic Games Storen kautta pc:lle.

Lisää luettavaa