USA:n tunnetuin tavarataloketju laittoi SNES Classicin ennakkotilauksen auki – ja kuinkas sitten kävikään

Iso osa pelaajista joutui kohtaamaan "ei oota".

23.07.2017

Kun NES Classic ilmestyi, oli Nintendolla täysi työ pitää tavaraa kauppojen ja verkkokauppojen hyllyillä – eikä tämä onnistunutkaan. Lopulta Ebay kuhisi trokareita, jotka rahastivat laitteella viimeisenkin mahdollisen pennin. Samalla tavoin myös Nintendo Switchin kanssa on ollut runsaasti tavarantoimitusongelmia esimerkiksi Japanissa.

Nyt yhdysvaltalainen Walmart on pistänyt SNES Classic Editionin ennakkomyyntiin, ja laite myytiin loppuun alle tunnissa. Erityisen huomioitavaa uutisessa on se, että Walmart ei edes tiedottanut ennakkomyynnissä etukäteen. Twitterissä tieto laitteesta kuitenkin lähti leviämään, eikä mennyt aikaakaan, kun Walmartin sivut olivat jo kaatuneet ja laitteet lopussa. Ilmeisesti nettikauppa vieläpä päästi aluksi asiakkaansa tilaamaan, mutta lähetti sitten ilmoituksen, että tavara olikin jo lopussa.

Nintendo on tietojen mukaan pyrkinyt vastaamaan tilaustoiveisiin aiempaa paremmin, mutta harva todennäköisesti yllättyi siitä, että kysyntä on jälleen ylittämässä tarjonnan.

Lisää luettavaa