Näin tajuttomasti NES Classic myi – ja näin käsittämättömästi Nintendo-kiho viimein kommentoi lopetuspäätöstä

29.04.2017

Nintendon NES Classic oli mahtava myyntimenestys, mutta silti Nintendo lopetti laitteen valmistamisen.

Nyt Nintendo of American johtaja Reggie Fils-Aimé on kommentoinut laitetta Time-lehden haastattelussa.

Emme vain pystyneet odottamaan, että laite otettaisiin niin upeasti vastaan. Kun sitten huomasimme kysynnän, tilasimme laitetta lisää ja jatkoimme sen elinikää niin kauan kuin mahdollista, jotta kohtaisimme kysynnän”, Fils-Aimé kommentoi.

Miehen sanojen mukaan laitetta myytiin peräti 2,3 miljoonaa kappaletta, mikä on melkoinen saavutus, kun peli ja sen laitteet ovat teoriassa kolmekymmentä vuotta vanhoja. Kun häneltä sitten kysyttiin, olisiko mahdollista, että NES Classic tulisi takaisin joskus tulevaisuudessa, Fils-Aimé ei halunnut lisätä mitään Nintendon aikaisempaan ilmoitukseen. Nintendo on aiemmin kertonut, ettei NES Classic Editionin lisäkopioiden mukaan ole minkäänlaisia lisäsuunnitelmia.

Nintendo-pamppu kuitenkin vihjasi, että laitteen valmistus lopetettiin siksi, ettei firma pystynyt vastaamaan kysyntään. Vai miten kummassa alla oleva oikein pitäisi tulkita:

Vaikka laite myikin niin uskomattomasti, ymmärrämme, että ihmiset ovat turhautuneita, kun he eivät pysty löytämään laitetta itselleen, ja tästä olemme todella pahoillamme”, hän sanoi. ”Meidän näkökulmastamme on kuitenkin tärkeä tunnistaa, missä meidän tulevaisuutemme on ja mihin avainasioihin meidän tulee keskittyä. Meillä on paljon meneillään tällä hetkellä, eikä meillä ole loputtomasti resursseja”, Fils-Aimé päätti.

Tuntuu omituiselta, että firma olisi niin sanotusti pistänyt päiviltä kultamunia munivan hanhen resurssipulan vuoksi. Luulisi kuitenkin, että menestyvä tuote on aina menestyvä tuote ja näin ollen tuo yhtiölle voittoa, jolla voi hankkia lisää resursseja. Mene ja tiedä saadaanko tähän tilanteeseen koskaan järkeenkäypää vastausta.

Lisää luettavaa