Tomb Raider haastaa Falloutin titaanien taistossa – pelipomo uhkuu itsevarmuutta

02.08.2015

Kuluvan vuoden E3-messuilla julkaistiin tuttuun tapaan lukuisia toinen toistaan kiinnostavampia videopeliuutuuksia. Julkistusten joukossa oli myös jatko-osat pitkäikäisille Tomb Raider ja Fallout-sarjoille. Erityisen mielenkiintoista on, että molemmat pelit tullaan julkaisemaan samana päivänä, 10. marraskuuta 2015.

Peleistä Fallout 4 on luonnollisestikin odotetumpi, sillä pelaajat ovat saaneet kuolata jatko-osaa jo useita vuosia, kun taas Lara Croftin seikkailuja on julkaistu tasaisempaan tahtiin. Peliohjaaja Brian Horton on kuitenkin luottavainen sen suhteen, että Rise of the Tomb Raiderin laatu tulee puhumaan puolestaan.

Olemme suuria Fallout-faneja, se on todella hyvä peli. Samalla kuitenkin uskomme tarjoavamme täysin erilaisen pelikokemuksen. Julkaisupäivä tuntuu meistä hyvältä ja pelin laatu tulee puhumaan puolestaan”, Horton kertoi GamingBoltin haastattelussa.

 

Siinä missä Tomb Raider tulee olemaan julkaisuhetkellään Xbox-yksinoikeuspeli, Fallout 4 julkaistaan PC:n lisäksi sekä molemmille Xboxeille että molemmille Playstationeille. On siis selvää, kumpi peli tulee myymään enemmän, mutta arvostelumenestyksen suhteen saamme jännittää.

Horton uskoo Tomb Raiderin vetoavan kaikenlaisiin faneihin.

Olitpa sitten minkä tahansa Tomb Raider -inkarnaation fani, oli kyse sitten vanhoista klassikoista, Crystal Dynamicsin legendaarisesta aikakaudesta tai re-boot-uudelleenlämmittelystä, meillä tulee olemaan kaikille jotakin. Lisäksi haluamme, että pelaajat pystyvät pelaamaan peliä miten itse haluavat. Jos siis tykkäät enemmän hiiviskelystä, niin voit pelata sillä tavoin. Jos puolestaan tykkäät toiminnallisemmasta lähestymistavasta, niin sekin onnistuu.

 

Lisää luettavaa