Sony jättää E3-messut väliin jo toista vuotta peräjälkeen – kaikki mediahuomio Microsoftille ja Xbox Series X:lle

Sonyllä on aivan omat kuviot.

Konsolivalmistaja Sony on ilmoittanut jättävänsä jälleen E3-messut väliin, toista kertaa peräkkäin.

Sony mainitsee GameIndustry.biz-sivustolle lähettämässään tiedotteessa, että vaikka julkaisijajätti arvostaakin ESA-organisaatiota, ei E3 ole oikea paikka esitellä uutta konsolisukupolvea. Sen sijaan tulevia kuvioita aiotaan esitellä lukuisissa kuluttajatapahtumissa ympäri maailmaa.

Päätös on mielenkiintoinen varsinkin sen vuoksi, että uusi laitesukupolvi siintää jo hyvin lähellä horisontissa. Nyt siis Microsoft saa E3-tapahtuman yhteydessä koko areenan itselleen, ja kaiken huomion Xbox Series X -laitteelleen. Kummatkin konsolit on tarkoitus saada kauppoihin loppuvuodesta.

E3-messut käynnistyvät Los Angelesissa 9. päivä kesäkuuta.

Lähde: Eurogamer