Seksiä kivikaudella – Tuoreessa hittipelissä pääsee yllättämään vihollisia housut kintuissa

24.02.2016

Far Cry Primal sijoittuu kivikauteen, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ihmiset olisi olleet ihmisiä silloinkin. Päinvastoin, tuona maailman aikana luotiin pohjaa nykysivilisaatiolle ja taatusti puuhattiin paljon makkarin puolella.

Kivikaudella ei ihmisillä ollut suunnattoman paljon tekemistä. Ei ollut internettiä tai videopelejä; ei käyty supermarketeissa tai päivätöissä. Sana ”primal” viittaa alkukantaiseen ja perustavanlaatuiseen viettien varassa elämiseen, ja tässäkin asiassa Far Cryn uusin on nimensä veroinen.

Twinfinite-sivuston artikkelissä kirjoittaja kertoo, kuinka hän viholliskyliä vallatessaan pääsi todistamaan, kuinka yön pimeinä tunteina korviin kantautui voihkintaa. Alla oleva kuja on majasta, jossa kaksi kylän asukasta on parhaillaan työn tiimellyksessä.

Far Cry® Primal_20160219195437

Kuva toisaalta on niin heikkolaatuinen, että se jättää varsin paljon arvailujen varaan.

Tapahtuman nähtyään kirjoittaja kertoo laittaneensa sapelihammastiikerinsä syömäpuuhiin.

Lisää luettavaa