Se monien mielestä kaikkein paras GTA-peli ilmestyi juuri paranneltuna PS Storeen

GTA V (2013) on mestariteos ja GTA: Vice City (2002) kiistaton klassikko, mutta monien pelaajien mielestä kuitenkin vuoden 2004 GTA: San Andreas on se pelisarjan tähtihetki. Pelin PlayStation 2 -version keskiarvo on Metacriticissä jopa 95, ja GameSpot AU:n kriitikko meni niinkin pitkälle, että kutsui peliä koko konsolin parhaaksi julkaisuksi.

San Andreaksen ystäville onkin nyt tarjolla ilouutisia, sillä pelin päivitetty versio on ilmestynyt eilen PlayStation 3:lle käännettynä PS Storessa. Samaan aikaan pelin PS2 Classics -julkaisu on kadonnut myynnistä, joten nyt pelin voi hankkia PS3:lle ainoastaan paranneltuna versiona.

San Andreaksen tuorein versio vaikuttaa samalta kuin noin vuosi sitten ilmestynyt Xbox 360 -käännös. Peli on päivitetty 720p-resoluutiolle ja lisäksi sen piirtoetäisyyttä on parannettu. Peliin on lisätty myös Trophy-palkinnot niistä kiinnostuneille.

GTA: San Andreaksen päivitetty versio kustantaa 14,95€. Uudelleenjulkaisusta raportoi muun muassa Game Informer.

Lisää luettavaa