PlayStationista oli vähällä tulla SEGAn konsoli, kertoo firman entinen johtaja

12.07.2013

Sony hittikonsoliksi kehittynyttä PlayStationia alettiin kehittää alunperin Super Nintendon lisäosaksi, mutta harva tietää, että konsoli oli vähällä päätyä myös SEGAn hyppysiin. Push Square raportoi entisen SEGA-johtajan tuoreesta haastattelusta, jossa mies valottaa tuota kummallista välivaihetta.

Yhdysvaltain SEGAn silloinen johtaja Tom Kalinske kertoo, että Sonyn johtajat Olaf Olafsson ja Micky Schulhof ilmestyivät hänen toimistolleen Nintendon liittouduttua Philipsin kanssa. Sony ja SEGA alkoivatkin suunnitella yhdessä seuraavan sukupolven konsolia, joka tulisi perustumaan optisille levykkeille.

Yllättävää kyllä SEGAn ylempi johtoporras torppasi idean yhteisestä konsolista toteamalla, ettei Sony osaa valmistaa hardwarea sen paremmin kuin softwareakaan. Kalinsken mukaan firman johtajat kutsuivat ideaa ”typeräksi”.

Niin Sony ja SEGAn välit sitten katkesivat, SEGA julkaisi Saturnin, ja Tom Kalinske jäi eläkkeelle työstään vuonna 1996. Mahtoi SEGA-pomoja harmittaa, kun PlayStationista tuli kansainvälinen menestys. SEGA Saturnia myytiin maailmanlaajuisesti vain 9,4 miljoonaa kappaletta, siinä missä PlayStation ylsi ensimmäisenä pelikonsolina yli sadan miljoonan kappaleemyyntiin.

 

Lisää luettavaa