PlayStation 5:n tekniset tiedot paljastettiin vihdoin – tässä Xbox Series X on kilpailijaansa edellä

Microsoft panostaa taaksepäin yhteensopivuuteen täysillä.

19.03.2020

Niin Microsoft kuin Sonykin ovat paljastaneet tällä viikolla omien tulevien konsoleidensa speksit. On kuitenkin yksi asia, missä Series X tuntuisi myllyttävän PlayStation 5:tä kuin pässiä narussa.

Microsoft on rummuttanut isoon ääneen Series X:n pyörittävän kaikkia Xbox Onellakin rullaavia pelejä. Siis ihan kaikkia, kirjaston kattaessa joka ikisen Xbox One -nimikkeen sekä runsain mitoin pelejä niin Xbox 360:ltä kuin siltä ihan alkuperäiseltä Xboxiltakin. Vielä kun tähän liitetään konsolin mukana tuleva Xbox Game Pass -palvelu, niin uuden masiinan ostaja on heti kättelyssä helisemässä valtavan pelikirjaston kanssa.

Sony on taas päättänyt suhtautua taaksepäin yhteensopivuuteen aavistuksen maltillisemmin, ainakin sen perusteella mitä aiheen tiimoilta on kerrottu. PlayStation 5:n pääarkkitehti Mark Cerny mainitsi eilisessä tiedotustilaisuudessa laitteen olevan julkaisunsa aikaan yhteensopiva ”suosituimpien” PS5-nimikkeiden kanssa – sivulauseessa taidettiin kuulla luku 100? Vanhempien laitteiden yhteensopivuudesta taas ei ole toistaiseksi hiiskuttu oikein mitään konkreettista.

Myös rautansa puolelta Xbox Series X tuntuisi olevan pahinta kilpailijaansa edellä, joskin luonnollisesti kuluttajien mielessä ratkaisevat niin merkkiuskollisuus kuin ne konkreettiset pelitkin. Kummankin laitteen teknistä hypeä voi lueskella valmistajien virallisilta sivuilta: Microsoft, Sony.

Sekä Microsoft että Sony aikovat edelleen saada laitteensa päättäväisesti kauppoihin vuoden loppuun mennessä.

Lisää luettavaa