Nyt se täysin varmaa: vuoden 2019 suurin hittielokuva saa jatkoa

Joker saa jatkoa!

04.08.2022

Kesäkuussa kuultiin mielenkiintoista infoa tulevasta Joker-hittielokuvan jatko-osasta.

Ohjaaja Todd Phillips sanoi tuolloin työstävänsä Joker 2 -elokuvan käsikirjoitusta. Leffan työnimi on Joker: Folie à deux (Hulluutta kahdelle). Samalla huhuiltiin, että poptähti Lady Gagaa houkutellaan leffaan mukaan Harley Quinnin rooliin. Elokuvan sanottiin myös olevan musikaali.

Nyt jatkolle on saatu varmuus. Elokuvan tuotanto aloitetaan joulukuussa, ja sen on tarkoitus tulla ensi-iltaan vuonna 2024. Vielä ei ole tietoa siitä, keitä näyttelijöitä elokuvassa nähdään Joaquin Phoenixin lisäksi.

Joker ilmestyi vuonna 2019, ja siitä tuli valtava hitti. Lipputuloja se keräsi yli miljardi dollaria.

Lisää luettavaa