Nintendo julkisti uusia nimikkeitä Japanissa

Nintendo keskittyi viimeisimmässä Directissä 3DS-peleihin

31.05.2015

Nintendo päätti hetki sitten japanilaiselle yleisölle suunnatun Nintendo Direct -verkkotilaisuutensa ja joukossa oli paljon tuttuja, mutta myös paljon uusia nimikkeitä. Vaikka julkistukset koskivat luonnollisesti tämän Nintendo Directin osalta vain Japania, joukossa oli runsaasti myös länsimaista yleisöä kiinnostavaa kerrottavaa.

Söötti kotirobo Chibi-Robo tekee tänä vuonna paluun 3DS-tasoloikinnan merkeissä. Varsin hauskan oloinen puzzleloikinta on toivottavasti luvassa myös länteen, sillä edellinenkin, Gamecubelle julkaistu osa saatiin maailmanlaajuiseen levitykseen. Myös Dr. Mario teki vauhdikkaan paluun, sillä Mario-tohtorin tuorein puzzlepeli on ladattavissa jo nyt japanilaisesta eShopista. Luultavasti uusi Dr. Mario on luvassa länteenkin.

Lisäksi lähetys tarjosi vuoden 2016 kesäolympialaisten virallisen pelin julkistuksen. Koska pelin takana on Sega, olympiaurheilua käyvät jälleen Mario ja Sonic rinnakkain. Lajien joukossa oli iloisia yllätyksiä ja niinpä kesäolympiaadipeliin on luvassa niin golf kuin rugbykin. Muista julkistetuista nimikkeitä mainittakoon uudet osat Animal Crossing- sekä Pokemon Mystery Dungeon -sarjaan 3DS:lle. Nämä pelit ovat Japanissa luvassa kesällä, länsimaista ei ole vielä tietoa. Lisäksi tilaisuudessa oli mukana uutta kuvaa Wii U:n kiinnostavasta free-to-play -matkinnästä, Project Treasuresta sekä 3DS:n Monster Hunter X:stä. Koko tilaisuuden voit katsoa tästä.

Lisää luettavaa