Nintendo paljasti kaksi uutta Splatoon-asetta

Splatoon saa taktisempia aseita

21.01.2015

Vaikka viimeisin Nintendo Direct ei mahdottoman paljoa uutta yhtiön tulevasta nettiräiskintä Splatoonista kertonutkaan, pelin oma blogisivusto hoitaa tiedottamisen paremmin kuin hyvin.

Juuri äskettäin blogissa muun muassa paljastettiin kaksi uutta asetta, jotka selkeästi syventävät pelin taktista puolta. Ensimmäinen uusista aseista on kilpi, joka blokkaa vihollisen musteen etenemisen, mutta jonka läpi itse voi tietysti ampua. Toinen uusi ase on pommi, jonka voi latautumisensa jälkeen pudottaa kosketusnäytön avulla mihin tahansa kartalla, tällä tavoin laakista paljon aluetta vallaten.

Vaikuttaa siltä, ettei Splatoon todellakaan ole aivan tavallisen aivoton ammuskelu. Splatoon julkaistaan Wii U:lle vuoden 2015 aikana.

Lisää luettavaa