Netflix-Noituri päästetään pian irti – Henry Cavill julistaa kuvaukset päättyneeksi

Netflixin Witcher-sarja on saatu purkitettua.

31.05.2019

Netflixin The Witcher -sarjan pääosassa yrmyilevä Henry Cavill on ilmoittanut ensimmäisen kauden olevan myös hänen osaltaan paketissa.

Aiemmin itse Teräsmiehenkin trikoissakin taiteillut Cavill on julistanut sarjan välietapin saavuttamisesta Instagram-tilillään. Projekti on ollut miehen mukaan uskomaton matka, jokaisen työskenneltyä väsymättä parhaan mahdollisen tuloksen eteen. Toisesta tuotantokaudesta ei ole toistaiseksi tehty varmistusta, mutta mitä todennäköisimmin moinen on luvassa ennemmin tai myöhemmin.

Kahdeksaan osaan puserrettu The Witcher nähdään Netflixissä vielä myöhemmin tänä vuonna.

Lisää luettavaa