Monster Hunter Rise muistuttelee lähestyvästä pc-julkaisustaan trailerilla

Monster Hunter Rise nähdään pc:llä ensi viikolla.

07.01.2022

Switchillä viime vuonna nähty Monster Hunter Rise saadaan aivan kohtapuolin myös pc:lle.

Pelin pc-versiosta on saatu nyt virallinen julkaisutraileri, joka rummuttaa muun muassa 4K-tukea, paranneltuja tekstuureja sekä lukitsematonta ruudunpäivitystä. Myös pelin värisävyä pääsee sitäkin muokkaamaan itselleen mieluisaksi uudella filtteriasetuksella, jonka myötä kokemuksesta voi halutessaan nauttia vaikkapa täysin mustavalkoisena. Julkaisussaan Monster Hunter Risen pc-käännöksen pitäisi vastata sisällöltään Switch-versiota, minkä lisäksi kesälle kaavaillun Sunbreak-laajennuksen on määrä ilmestyä samanaikaisesti molemmalle alustalle.

Monster Hunter Rise julkaistaan pc:lle 12. tammikuuta. Pelin laitevaatimukset – kuin siitä saadun demonkin – voi katsastaa sen omalta Steam-sivulta, täältä.

YouTube video

Lisää luettavaa