Missä nämä olivat silloin kun minä olin nuori? – Tällä viikolla on suuri merkkipäivä, ja tässä liuta fanikamaa juhlistamiseen

21.06.2016

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun allekirjoittanut 29-vuotias Tilt-toimittaja oli nuori.

90-luku oli aikaa, jolloin netti ei ollut vielä voimissaan, eikä maailma ollut samalla tavalla yhtenäinen kuin nykypäivänä. Jouni-poika oli kuitenkin jo tuolloin valtaisa Sonic-fani, joka olisi tehnyt likipitäen mitä vain saadakseen sinisen siilin fanikamaa.

Lukuisia kertoja tämä poika laittoi Keltaiseen pörssiin ostoilmoituksen suomalaisista Sonic-lehdistä, jotka olivat tuolloin kultaakin kallisarvoisempia – siis minulle. Entäpäs se päivä, kun äiti toi yllättäen kirpparilta Sonic-pehmolelun? Se vasta saikin halkeamaan onnesta. Yksi lapsuuden suurista pettymyksistä puolestaan oli, kun sedältä saatuja kahta Sonic-paitaa oli käytetty autotallissa, eikä maali niistä sittenkään koskaan irronnut.

Entäs sitten se kerta, kun läheisestä Anttilasta löytyi yllättäen jättimäisiä Sonic-julisteita huoneen seiniä koristamaan?

Nykypäivänä fanikamaa saa Ebaysta, Amazonista ja ulkomailta. Dubain Sega-puistossa ja supermarketeissa käydessäni minulle tuli todella omituinen olo, kun päädyin kävelemään useiden Sonic-lelujen ja -tarvikkeiden ohi – kunhan siis olin ensin fiilistellyt niitä käsissäni ja mielessäni. Onneksi minulla on kuitenkin nykyään noin kaksivuotias poika, jolle pystyn tätä krääsää jatkossa ostamaan.

Tällä viikolla Sonic täyttää viimein 25 vuotta. Tämä ei siis tule olemaan viimeinen maailman nopeimmasta elukasta kirjoitettu uutinen lähipäivinä.

Alla kuitenkin kuvia klassisista Sonic-pehmoleluista, jotka on julkaistu juhlan kunniaksi.

sonikku sonikku2 sonikku3 sonikku4 sonikku5 sonikku6

Pitäisiköhän ostaa…

Lisää luettavaa