Melkoinen saavutus: Klassikkopelisarjan reboot-versio ylitti kaikkien edeltäjiensä myyntiluvut

Vuoden 2013 Tomb Raider pyyhkii lattiaa edeltäjillään.

Rebootit eli uudelleenkäynnistykset eivät useinkaan onnistu elvyttämään sen paremmin peli- kuin leffasarjojakaan, mutta joskus sekin temppu onnistuu. Tomb Raiderin reboot on nimittäin murskannut kaikki sarjan aiemmat myyntiennätykset.

Julkaisija Square Enixin mukaan tuoreinta Tomb Raideria on myyty 8,5 miljoonaa kappaletta, raportoi IGN. Pelisarjan uudelleenkäynnistänyt Tomb Raider julkaistiin alunperin maaliskuussa 2013 PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle, ja noin vuotta myöhemmin remasteroituna Definitive Edition -versiona PS4:lle ja Xbox Onelle.

Square Enix kertoo, että Tomb Raider on selättänyt sarjan aiemmat pelit myös julkaisupäivän ja ensimmäisen kuukauden myyntiluvuissa. Sitä, mikä pelisarjan osa tätä aiemmin piti ykköspaikkaa myyntiluvuissa ei tällä erää mainittu, mutta VGChartz.comin mukaan se voisi olla vuoden 1996 alkuperäinen Tomb Raider, jota on myyty pelkästään PlayStationillakin yli 4,5 miljoonaa kappaletta.

Tomb Raiderin reboot-versio on lisäksi saanut keskimäärin erittäin hyviä arvosteluja. Metacriticissä pelin keskiarvo liikkuu alustasta riippuen 85-87 välillä. Jatko-osa Rise of the Tomb Raider ilmestyy loppuvuodesta rajoitetulla yksinoikeudella Xbox Onelle.

Lisää luettavaa