Kesän odotettu roolipelieepos näyttäytyy runsaalla pelikuvalla

Xenoblade Chronicles 3:sta julkaistiin uutta nähtävää.

22.06.2022

Nintendo on julkaissut lisää maistiaisia ensi kuussa ilmestyvän Xenoblade Chronicles 3:n tiimoilta.

Direct-lähetyksen mainingeissa saatiin nähtäville uutta trailerinpätkää, joka tarjoilee otteita roolipeliseikkailun varrelta. Lyhyen trailerin kylkeen lyötiin myös runsaampi 24 minuutin pelikuvavideo, jossa saadaan aiempaa tarkempi silmäys paitsi pelimekaniikkaan myös itse maailmaan sekä hahmoihin.

Lisäksi Nintendo on vahvistanut pelille oman Expansion Passin, jonka ostajille on tiedossa julkaisunjälkeistä sisältöä aina vuoden 2023 lopulle asti – muun muassa uusien asusteiden, tehtävien sekä täysin oman tarinakokonaisuuden muodossa. Hintaa tälle kaikelle muodostuu noin 30 euroa. Tarkemmin Expansion Passin sisällöstä lueskella Nintendon kotisivulta, täältä.

Xenoblade Chronicles 3 saapuu 29. heinäkuuta Nintendo Switchille.

Lisää luettavaa