Kaikkien aikojen tuottoisimmaksi videopeliin perustuvaksi leffaksi noussut Sonic koki uuden tulemisen

Sonic-leffa oli menestys. Jatkoa seuraa.

Sonic the Hedgehog -elokuva nousi otsikoihin kammottavalla ensitrailerillaan.

Trailerin saaman murskapalautteen takia leffaa ja etenkin Sonic-hahmoa muutettiin, ja muutos kannatti. Maaliskuussa nimittäin kerrottiin, että Sonic-leffa oli kaikkien aikojen tuottoisin videopeliin perustava leffa USA:ssa. Tätä ennen ennätystä piti hallussaan Detective Pikachu -filmatisointi.

Nyt Sonic Studion edustaja Ivo Gerscovich on kertonut Twitterin AMA-kyselysessioissa, että leffan menestys on luonut aivan uudenlaisia mahdollisuuksia Sonic-jatkuvuuden suhteen. Erityisen innoissaan Gerscovich oli siitä, että leffan myötä myös uudet sukupolvet ovat ottaneet Sonic-hahmon omakseen.

Leffan menestyksen myötä Sonic Studiosilla on suunnitteilla uusia Sonic-seikkailuja ja tuotemaailmoja. Mitä nämä ovat on kuitenkin vielä hämärän peitossa.