Ikuisuuksien tuotantokurimukseen jämähtänyt Uncharted-leffa vaihteeksi vaikeuksissa – seitsemäs ohjaaja häipyi projektista, kahdeksas hakusessa

Ei tästä tule valmista sitten millään.

31.12.2019

Uncharted-leffan ohjaaja on mennyt jälleen kerran vaihtoon, jo ties kuinka monennen kerran.

Tällä kertaa projektista lähti Bumblebee-ohjaaja Travis Knight. Syyksi mainitaan aikataululliset haasteet, sillä moisia ei saatu sopimaan yhteen kesällä seuraavaa Spider-Mania työstävän Tom Hollandin kanssa.

Uncharted on pyörinyt tuotantolimbossa jo pidemmän aikaa, sillä projekti paljastettiin jo kymmenisen vuotta takaperin – nimirooliin oli tuolloin nimetty Mark Wahlberg. Marky Mark on edelleenkin rainassa mukana, mutta ilmeisesti Nathan Draken mentorin Sullyn roolissa. Ohjaajiksi on ollut matkan varrella kiinnitettyinä ainakin Joe Carnahan, David O. Russell, Neil Burger, Seth Gordon Dan Trachtenberg sekä Shawn Levy – ei näissä pysy perässä sitten millään.

Kuvausten olisi tarkoitus nytkähtää käyntiin jossain vaiheessa ensi vuoden alkupuolta. Joulukuun julkaisupäivä tuskin tulee nykytiedon valossa toteutumaan.

Lähde: Slashfilm, Eurogamer

Lisää luettavaa